Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Hoitokirja

Hoitokirja on tarkoitettu hoitajien tarinoille heidän ja heidän hoitokoiriensa päivistä. Mitä laadukkaamman, virheettömämmän ja pidemmän tarinan kirjoitat, sitä enemmän rahaa saat! Sinulla saa olla kerralla korkeintaan kaksi tarkistamatonta tarinaa, ettei urakkani kasva liian suureksi. Mainitse tarinan alussa, jos se on kurssitarina ja sen lopussa, jos käytit jotain ruokaa tai nameja. Tarinan loppuun annan hiukan palautetta ja korjaan, jos löydän joitakin kielioppi- tai kirjoitusvirheitä. Ethän pahastu palautteesta? :) Pyrin antamaan niin hyvää kuin rakentavaakin palautetta.

Hoitokirja  1  2  3  4  5  > [ Kirjoita ]

Nimi: Nessie

30.04.2017 13:44
KEVÄTLEIRI, 28.4.2017 (osa 2)
*jatkuu*

Syötyämme herkullista perunamuusia ja lihapullia, Dee kertoi meille säännöt. Kiersimme kennelin alueet läpi, puhuimme säännöistä ja muusta oleellisesta. Kuuntelin tarkkaavaisesti Deen puheita ja yritin parhaani mukaan muistaa kaiken. Se teki välillä vähän vaikeaa, koska uutta asiaa tuli kokoajan lisää ja lisää.
“Noniin, ja nyt menemme lenkille koirien kanssa. Voitte hakea koirat”, Dee ilmoitti ja katsoi meitä. Hymy oli minullakin herkässä. Kävin nopeasti hakemassa mökistä Bessielle tarkoitetut välineet ja kiisin takaisin huimaa vauhtia. Halusin nähdä Bessien heti. Saavuttuani takaisin päärakennukseen, Dee oli ottanut yhden koiran mukaansa. Ilmeisesti Dee siis hoitaisi tätä koiraa tällä leirillä - tai ainakin käyttäisi sitä eniten aktiviteeteissä, ajattelin ja katsoin shetlanninlammaskoiraa. Koira ei tuntunut pysyvän nahoissaan, vaan se pyöriskeli Deen jalkojen ympärillä ja vilkuili minua. Katsoin pientä koiraa ja sitten Deetä.
“Onko se pentu?” kysyin ja arvasin jo vastauksen. Dee nyökkäsi ylpeän näköisenä. Hymyilin ja kyykistyin koiran eteen.
“Se on toisesta kennelistä ja kantaa nimeä Bianca. Tai no, se on kutsumanimi”, Dee esitteli pennun ja väistyi tieltäni. Bianca piiloutui automaattisesti takaisin Deen jalkojen taakse ja vilkuili ilkikurisesti jalkojen takaa minua nappisilmillään.
“Voi sinua pientä”, naurahdin lempeästi ja nousin. Enköhän minä tutustuisi paremmin Biancaan tämän päivän aikana. Käännyin ympäri ja lähdin hakemaan Bessietä. Siinä ei onneksi mennyt kauan - koira odotti yhden nurkan takana ja ryntäsi välittömästi minut nähtyään luokseni. Kyyristyin koiran tasolle ja rapsutin sitä antaumuksella. Bessie vingahti tyytyväisenä ja nuolaisi poskeani.
“Oliko sulla ikävä? Joo, mullakin sua”, kuiskuttelin lempeästi ja ystävällisesti koiralle. Koira katsoi minua suloisesti. Laitoin sille pannan ja napsautin hihnan kiinni. Hetken aikaa vielä silittelin narttua ja sitten nousin ylös.

Lähdimme siis lenkille. Emilia oli ottanut mukaansa Sukan, pienen mäyräkoiran. Se näytti niin suloiselta tepastellessansa lyhyiden jalkojensa kanssa. Yllättävän hyvin Sukka pysyi vauhdissa, vaikka Bessie ja Bianca olivat isompia. Juttelimme niitä näitä ja puhuimme leirin ohjelmasta sekä kaikesta maan ja taivaan väliltä. Dee kertoi kennelin koirista ja siitä, mikä oli saanut hänet perustamaan kennelin. Kuuntelimme Emilian kanssa kiltisti Deetä, mutta heti kun hän sai kerrottua kaiken, pommitimme armottomasti häntä kysymyksillä. Deetäkin nauratti meidän uteliaisuus, mutta hän ei pistänyt pahaksi. Eli ei haitannut, vaikka olimmekin puheliasta sorttia. Emilia kertoi lisää Sukasta ja Nadjasta. Minä puhuin Bessiestä ja rapsuttelin aina välillä hoidokkiani.
“No, mitä mieltä olette Joystormista? Tai näistä leireistä ja tapahtumista?” Dee uteli ja otti meidät kiinni. Hän oli hetkellisesti jäänyt jälkeen Biancan kanssa, koska pikkukoira oli vähän väsähtänyt ja istuskellut hetken aikaa jääräpäisesti paikoillaan. Bessie vilkaisi pientä shetlanninlammaskoiraa, joka kulki sen vierellä. Välillä huomasin hoidokkini vähän ärtyneen pennun läheisyydestä, mutta onneksi Bessie ei tehnyt mitään. Ei siinä, en uskonutkaan, että koira tekisi jotain pikkuiselle.
“Paras kenneli ikinä. Ja tää leiri oli hyvä idea, itse ainakin tulisin uudestaan”, vastasin hyvin yksinkertaisesti ja tiivistetysti. Emilia kertoi olevansa samaa mieltä. Jatkoimme rupattelua ja pian saavuimme takaisin kennelille.

Välipalaksi me söimme mokkapaloja. Minulla oli ollut jo vähän nälkä, mutta herkulliset mokkapalat pelastivat minut täysin. Rakastin mokkapaloja. Kun olin syönyt kaksi sellaista, Emilia vasta aloitteli.
“Ahmatti”, hän kiusoitteli minua ja naurahdin hieman nolona. Dee söi seurassamme myös ja jatkoimme juttelua tuttavalliseen tapaan. Tuntui todella mukavalta olla tällä porukalla täällä. Ei liian iso porukka, joten pystyi tutustumaan rauhassa ja paremmin Deehen ja Emiliaan. Kun saimme syötyä, Dee ilmoitti, että voisimme saunoa. Kiljahdin innosta ja Emiliakin näytti innokkaalta.
“Ja koirat saa käydä uimassa. Vaikka ulkona onkin vielä vähän lunta, järvi on sulanut”, Dee kertoi ja me hypimme Emilian kanssa riemusta. Menin Emilian kanssa käymään mökillä ja otimme kaikki tavarat, mitä tarvitsisimme saunaan: uimapuku, pyyhe, saippua ja shampoo. Saunalla oli kuulemma jo puita, joten minun ja Emilian pitäisi vain saada sauna lämmitettyä ensin.

Meillä meni aluksi vähän kehnosti. Saunan pesä ei meinannut syttyä ja pariin otteeseen meinasin heittää hermoni. Kuitenkin onnistuimme siinä, ja kirjaimellisesti rojahdimme ylpeinä istumaan lauteille. Sauna oli viileä, mutta se lämpenisi pian. Nousimme ja menimme saunan ulkopuolelle. Istahdimme laiturille istumaan ja uitin jalkojani vedessä. Kylmä vesi turrutti heti raajani ja irvistin.
“Kumpi tohtii uida ensin, mitä luulet?” Emilia kysyi ilkikurisesti. Naurahdin ja otin haasteen vastaan. Katselimme maisemia laiturilta ja ihailin Joystormin ympäristön kauneutta. Yllättäen tänne ei tuullut enää kylmä viima, vain lempeä ja hiljainen tuuli. Uitin jalkojani hetken aikaa vedessä, kunnes nostin ne pois ja nousin seisomaan.

Kävimme hakemassa koirat jo valmiiksi laiturille. Bessie odotti kiltisti maaten minua, kun menin saunaan. Emilia tulisi hetken päästä. Samoin Dee. Heitin löylyä ja hengitin rauhallisesti. Kuumuus tuli aaltona vasten minua ja tunsin hetken aikaa tukehtuvani kuumuuteen, mutta se meni ohitse. Nojasin päälläni seinää vasten ja katsoin tummaa kattoa.
“Täällä ollaan!” kuulin Emilian äänen. Tyttö tuli myös saunaan ja istahti viereeni.
“Missä Dee?” kysyin ja vilkaisin Emiliaa. Tyttö laittoi hiuksiaan selkänsä taakse ja nojasi seinään hitaasti.
“Tulee pian. Se sanoi järjestelevänsä vielä hetken aikaa jotain”, Emilia sanoi. Hetken aikaa me vain istuimme hiljaisuudessa ja nautimme saunan kuumuudesta. Jalkojani ei enää kolottanut kylmyys. Oloni oli levollinen ja näin saunan pienestä ikkunasta tumman taivaan. Aurinkoa ei paljon näkynyt, mutta sekin vilkuili pilviverhon lävitse meitä. Ehkä huomenna se näkyisi paremmin.

“Yks kaks kolme!” Emilia kiljaisi ja se oli menoa. Otin vauhtia ja hyppäsin todella pienellä hypyllä laiturista veteen takapuoli edellä. Loiskahdin kylmään veteen ja tunsin sen vetävän minua syvyyksiinsä. Hetkellinen paniikki valtasi minut ja tajusin onneksi uida itseni pintaan, vaikka vesi ei ollut edes syvää. Nousin henkeäni haukkoen pinnalle ja tärisin armottomasti. Näin Emilian, joka seisoi parin metrin päässä itsestäni ja tärisi.
“N-nyt on kesä!” Emilia sopersi nauraen ja hänen huulensa vapisivat kylmästä. Nyökkäsin ja ravistin käsiäni. Bessie oli käynyt uimassa vain ihan rantaviivan tuntumassa, ja nyt se katsoi kummastellen minua ja Emiliaa. Sukkaakaan ei kiinnostanut. Ne tuijottivat meitä kuin seinähulluja. Yhdessä vaiheessa nekin kuitenkin pulahtivat hieman syvemmällä, mutta ne eivät viihtyneet yhtä kauan vedessä kuin minä ja Emilia.

“Teillä oli hauskaa”, Dee sanoi naurahtaen, kun saavuimme koko porukka vettä valuvina sisälle. Olin pukenut päälleni verkkarit ja löysän hupparin. Olin kietonut hiuksiini pyyhkeen ja olin kuivannut Bessien. Koira oli hieman kostea ja se seurasi ilomielin sisälle. Samoin Emilian ja Sukan laita.
“Mikset sä tullut?” kysyin. Dee vilkaisi minua pahoittelevasti.
“Tein teille jälkiruokaa, mutta te saatte kyllä kokata ruoan”, Dee sanoi. Emilia tirskahti mutta vakavoitui samantien.
“Et ole tosissasi. Me voimme pian myrkyttää toisemme”, Emilia sanoi vakavalla äänellä ja tuijotti dramaattisesti Deetä. Dee pyöräytti silmiään huvittuneena.
“Tehkää makkarakeittoa. Minä tuon leipää”, Dee sanoi ja katosi pian keittiöstä. Vilkaisin Emiliaa ja käärin hihani.
“Eikun menoksi!”

No, ruokailu meni miten meni. Makkarakeitosta tuli ihan siedettävää minun ja Emilian kokkaustaidoilla eikä Dee valittanut kitkerästä mausta. Söimme samalla leipää ja sen jälkeen nautimme mangokiisselistä, jonka Dee oli loihtinut.
“Oot hyvä kokki”, Emilia kehui ja minä yhdyin kehuihin. Dee naurahti ja kiitti meitä. Sen jälkeen saimme vapaata aikaa koirien kanssa. Vaelsimme siivottuamme koirien kanssa leirikololle ja rentouduimme. Istahdin säkkituolille ja rapsutin Bessietä, joka istuutui viereeni. Emilia istahti toiselle säkkituolille ja otti hyllystä lehden. Vähän aikaa me luimme koiralehtiä ja juttelimme siinä sivussa kaikenlaista. Sukka ja Bessie peuhasivat keskenään ja leikkivät villisti. Pian Dee liittyi seuraamme. Aloimme jutella koirista ja niiden koulutuksesta. Bianca oli tullut koloon Deen mukana ja koira leikki Sukan kanssa. Bessie oli hieman rauhoittunut ja se katsoi ystävällisesti kahden pienemmän koirien leikkejä.

Iltapalaksi teimme tortilloja omilla täytteillä. Vietimme yhteistä aikaa ja nauroimme, juttelimme ja avauduimme omista asioistamme. Oli mukavaa, että pystyin heti alusta alkaen luottamaan Emiliaan ja Deehen. Olimme avoimia ja rehellisiä ja pidimme hauskaa kohtuudella koirien kanssa. Koirat osallistuivat tekemisiimme aktiivisesti ja nauttivat seurastamme. Laitoin oman tortillani väliin jauhelihaa, salaattia ja vaikka mitä. Täytteet pursusivat tortillan välistä lautaselleni ja yritin nauraen syödä sitä. Dee ja Emilia katsoivat epätoivoisina touhujani ja nauroivat mukanani. Ilta sujui rattoisasti ja mukavasti. Rentoa ja kivaa, mitä muutakaan olisin voinut olettaa?

“Noniin, hyvää yötä Bessie”, sanoin koiralle. Olimme vieneet koirat takaisin päärakennukseen ja oli iltaruokinnan aika. Laitoin Deen määräämät ruoat Bessielle ja rapsutin hetken aikaa hoidokkiani. Koira nuuhki ruokakuppiaan ja alkoi syödä ahneesti. Hymyilin.
“Olet ansainnut ruokasi ja leposi. Olit mahtava tänään”, sanoin koiralle ja annoin pusun sen otsalle. Sitten lähdin ja jätin koiran syömään rauhassa. Autoin Deetä ruokkimaan muut koirat ja Emilia auttoi myös. Sen jälkeen tiemme erosivat Deen kanssa ja menimme Emilian kanssa mökkiin. Kävin pesemässä kasvoni ja hampaani. Vaihdoin päälleni shortsit ja t-paidan. Haukottelin leveästi ja katsoin kelloa. Puoli kaksitoista. Venyttelin ja istahdin sängylle. Emilia kävi heti minun jälkeeni pesemässä myös naamansa ja teki iltatoimensa. Sujahdin ketterästi makuupussiini ja katsoin mökin kattoa. Ainoa valo oli yöpöydällä loistavan lampun kajo.
“Oli mukavaa tänään”, Emilia sanoi haukotellen ja meni makuupussiinsa sängyllään. Nyökkäsin ja tunsin silmäluomieni painuvan.
“Oli mukavaa tutustua suhun. Vietetään paras leiri”, mumisin tyytyväisenä. Emilia naurahti ja sanoi olevansa kiitollinen minun tapaamisestani. Toivotimme toisillemme hyvät yöt ja sammutin lampun. Lamppu sammui hitaasti ja sen kajo katosi. Hetken aikaa katsoin pimeyteen ja tuntui, kuin joku olisi katsonut suljettujen verhojen takaa mökkiimme. Se tunne piinasi minua. Vihasin pimeää ja mielikuvitukseni laukkasi. Sydämeni pumppaili voimakkaasti ja suljin silmiäni. Pian vaivuin levottomaan uneen ja tunne katosi.

// Pahoittelen, että tämä tarina oli näin tönkkö D: Loppua kohden minulla ei ollut oikein intoa kirjoittaa kauhean tarkasti tai kuvailevasti, joten siksi noin nopea ja tylsä loppu.

Nimi: Nessie

30.04.2017 13:43
KEVÄTLEIRI, 28.4.2017 (osa 1)
***
Kun herätyskello piippasi aamulla yhdeksän aikoihin, olin jo hereillä. Olin itseasiassa ollut jo aika kauan aikaa hereillä. Istuin sängylläni ja tunsin sydämeni sykkeen rinnassani puristavana. Käteni hikosivat hieman ja painoin herätyskellon kiinni. Minua jännitti. Hengitin rauhallisesti sisään ja ulos, sisään ja ulos…
“Niin milloin se leiri alkoi?” kuulin kärsimättömän huudon oveni ulkopuolelta.
“Kahdeltatoista, mutta mennään sinne vähän aikaisemmin”, sanoin selkeällä äänellä. Ääneni särähti loppua kohden ja nielaisin. Tänään alkaisi Joystormin kevätleiri, ja voin sanoa, että voi pojat kun jännitti. Minua ei ikinä jännittänyt mikään. En ikinä stressannut koulun näytelmiä, kevätjuhlia, en mitään. Nyt kuitenkin käteni tärisivät hieman ja yritin vain rauhoitella itseäni. Se osoittautui haasteelliseksi, sen olin tajunnut jo eilen. En ollut nukkunut kuin pari tuntia yöllä. Odotin vain niin kovasti leirille pääsyä. Pääsisin viettämään Bessien kanssa aikaa, ja ilmeisesti myös yhden hoitajan kanssa, jota en ollut tavannut vielä. Tiesin vain, että hänen nimensä on Emilia. Sekin jännitti minua ihan hirveästi. Mitä jos teen jotain tyhmää? Jos vaikka kaadan jotain? Rikon jotain?
“Kuulen tänne asti käsiesi tärinän, Nes. Rauhoitu”, kuulin matalan äänen ovelta ja ovi aukesi. Ääni ei ollut tippaakaan ystävällinen, vaan ivallinen ja ilkikurinen. Äänen päästi minun serkkuni Joe, joka oli tullut viikoksi meille. Niin, meille.
“Mene pois. En kaipaa sinun tärkeilevää egoasi tänne”, ärähdin äkäisesti ja nousin sängyltä nopeasti. Joe katsoi minua huvittuneena tummilla silmillään.
“Ihan miten vain, piskityttö”, Joe hirnui ja katosi oveltani - jättäen oveni auki. Veri kiehui suonissani, mutta yritin hillitä haluni rynnätä kuristamaan serkkupoika.

Joe oli ollut täällä vasta päivän. Hän oli tullut eilen, ja minulle oli kerrottu vasta minuutti ennen hänen saapumistaan tästä vierailusta. Olin ymmärtänyt, että Joe oli matkalla Helsinkiin ja oli päättänyt pistäytyä meillä. Hän on siis isäni veljen poika, ja isä pitää Joesta. Isä halusi aina pojan, ja hän viettää aina - kun on mahdollista - aikaa Joen kanssa. Ei siinä, Joe on toisinaan ihan mukava ja okei, mutta yleensä se on ilkeä. Ei, minulla ei mene tunteisiin hänen sanansa - lähinnä ärsyynnyn tuon ihmisen seurassa todella nopeasti. Se ei ole tapaistani, mutta serkkuni saa vereni kiehumaan ja otsasuoneni pullistumaan raivosta. Joe vihaa koiria. Joe ei pidä minusta. Ainoa asia, missä hän tuntuu olevan hyvä, on provosointi. Ja hän suorastaan rakastaa provosoida minua. Käyn sulkemassa oven ja läsähdän takaisin sängylle. Onneksi pääsen leirille, joten minun ei tarvitse nähdä tuota typerystä, ajattelen optimistisesti ja katson pakattuja laukkuja. Minulla on yksi iso laukku, jonne olen änkenyt makuupussin, lakanat, tyynyn, vaatteita ja pesutarvikkeita. Olen köyttänyt laukun kahvaan roikkumaan pienemmän pussin, jossa on Bessien tarvikkeet eli hihna ja panta. Katson hetken aikaa laukkuani ja sitten itseäni peilistä. Huokaisen ja alan harjaamaan takkuista hiuspehkoani, joka sojoittaa jokaiseen ilmansuuntaan.

“No, muista olla kiltisti ja soita heti, jos tulee jotain”, äiti toitotti minulle. Pyörittelin silmiäni ja katsoin maisemia, jotka lipuivat nopeasti ohi. Äiti oli tarjoutunut nakkaamaan minut autolla perille, vaikka olisin voinut kävellä. Joystormin kennelille oli vain pari vaivaista kilometriä, mitkä olisin helposti kävellyt. Äiti puhui minulle jotain, mutta en kuullut. Olin uppoutunut ajatuksiini ja tuijotin vain vaitonaisena keskustan taloja. Pian ne vaihtuivat metsäksi ja puiksi.
“..ja muista pitää hauskaa hyvänmaun rajoissa”, äiti lisäsi loppuun ja huomasin kennelrakennuksen edessämme. En tiedä, millaisen tarinan äiti oli vääntänyt turvallisuudestani ja metsän vaaroista minulle matkamme aikana, koska en kuunnellut. Ihan sama minne menin tai mitä tein, äidin piti tietää. Ja hän yleensä antoi ilmaisen oppitunnin säädyllisestä käyttäytymisestä aina lakanoiden laittamiseen asti.
“Joojoo”, sanoin ja avasin auton oven. Nousin ylös ja otin takapenkiltä kassini. Äiti katsoi minua kulmiensa alta ja kohotti toista kulmaansa.
“Lupaatko?” äiti varmisti ja katsoi minua tiukasti. Huokaisin dramaattisesti ja hieraisin otsaani hieman tympääntyneenä.
“Kyllä. Heippa”, sanoin ja käännyin kannoillani. Lähdin kävelemään rivakasti kohti porttia. Avasin rennosti portin ja suljin sen. Huomasin, että äidin auto oli juuri kaahannut pois pihasta, jättäen lumen pölisemään. Katsoin hetken aikaa loittonevaa autoa, kunnes kuulin äänen.
“Heippa Nessie!” iloinen ääni huikkasi jostain talon nurkan takaa. Talsin eteenpäin ja näin Deen seisomassa ovella. Hänellä oli reppu selässä ja hymy suussa.
“Moi”, tervehdin kohteliaasti ja hymyilin hilpeästi. Dee viittoi minua tulemaan sisälle. Kävelin päärakennuksen eteiseen ja jätin kengät sinne.
“Menemme sitten mökille. Sinä ja Emilia yövytte samassa mökissä. Leirille ei tullut niin paljon porukkaa, kuin olisin luullut”, Dee ilmoitti ja nyökkäsin. Ehkä Deetä harmitti leirin pienuus, mutta minusta se oli vain hyvä. Saisin tutustua rauhassa Emiliaan ja Deehen. Vaikka olin jo tavannut Deen monesti, en tuntenut naista kuin päällisinpuolin. Olisi kiva saada enemmän irti meidän leirimme pitäjästä ja kennelin pyörittäjästä.
“Tulitkin hieman aikaisin. Emilia ei ole tullut vielä, mutta voin viedä sinut mökille jo valmiiksi. Kello on vasta puoli kaksitoista, joten sinulla on mukavasti aikaa”, Dee aloitti, “mutta Bessietä et valitettavasti saa vielä matkaasi.”

No, en ehtinyt mökille Deen kanssa. Olimme rupatelleet mukavia kennelrakennuksessa, ja sitten olimme havahtuneet ääniin ulkoa. Nostin laukun ja seurasin Deetä pihalle. Kylmä viima paiskautui vasten kasvojani ja tunsin hampaideni kalisevan hieman. Voi järkytys kun on kylmä tuuli. Puristin rystyset valkoisina laukkuni hihnoja ja kurkkasin Deen olan yli pihamaalle. Näin tummatukkaisen tytön poistuvan autosta ja tytöllä oli omat laukkunsa mukana. Katsoin uteliaana tytön lähestymistä. Hän hymyili säteilevästi ja saapui pihalle avattuaan ja suljettuaan portin.
“Moi!” tyttö huikkasi positiivisen kuuloisena. Katsoin edelleen hieman jähmettyneenä tyttöä ja sitten Deen olkapäätä.
“Hei Emilia”, Dee tervehti, “ehdit juuri sopivasti tänne. Menemme nyt mökeille, mutta haen ensin avaimet. Odottakaa tässä.”
Dee palasi takaisin sisälle ja minä sekä Emilia jäimme ulos. Olin hetken aikaa hiljaa ja katsoin kenkien kärkiä. Sitten vetäisin hiljaa henkeä ja nostin katseeni tyttöön.
“Moi, oon Nessie”, tervehdin ja vedin kasvoilleni puolihymyn. Olin epävarma, enkä tiennyt miten toimia. Ei siinä, olin kuullut, että Emilia oli oikein mukava hoitaja ja oli käynyt täällä hoitamassa jo kauan koiria. Hän oli saanut jo kaksi hoitokoiraa. Eli kokemusta varmasti olisi. Emilia katsoi minua ja pyyhkäisi ruskeat hiuksensa kasvojensa edestä pois.
“Hei, oon Emilia, kuten varmaan jo kävi selväksi”, Emilia naurahti tuttavallisesti ja ojensi kätensä. Kättelimme ja aloimme automaattisesti jutella mukavia. Emilia kertoi hoitokoiristaan ja kokemuksistaan täällä kennelillä. Hän kertoi kodistaan ja elämästään ylipäätänsä. Minä puolestani kerroin Bessiestä ja avauduin - yllättävää - serkkupoikani ärsyttävyydestä. Emilia antoi jonkinlaista tukea, en osannut kuvailla sitä tunnetta. Tyttö vaikutti todella avoimelta ja helposti tutustuttavalta, ja hän kuunteli minua. Vastapalvelukseksi minä kuuntelin häntä ja me vain juttelimme. Tuntui, että näin kaikkien kuului mennä. Luontevasti. Itsestään.

Ennen kuin huomasinkaan, Dee oli palannut luoksemme avainnippu kädessään.
“Oletteko valmiita kevätleiriin?” Dee kysyi pilke silmäkulmassa. Nyökkäsin innokkaana ja vilkaisin vierelläni seisovaa Emiliaa.
“Tottakai”, Emilia sanoi pirteästi ja hymyili. Lähdimme Deen perässä mökkiä kohti. Kylmä viima puski avonaisen takkini sisään ja minua kylmäsi luita myöten. Huuleni vapisi hieman, koska oli niin kylmä. Oli jo huhtikuun loppu ja silti täällä oli yhtä kylmä kuin joulukuun pahimpina pakkaspäivinä. Hieroin käsiäni yhteen ja katsoin ympärilleni. Emilia käveli edessäni reippaasti ja ketterästi. Hän väisti helposti kaikki kivet ja jäätyneet lumikasat, joihin minä puolestani törmäsin tai kompastelin. Onnekseni en koskaan lentänyt rähmälleni maahan, mutta melkein. Puut huojuivat hiljaa valittaen. Kuulin välillä puiden nitisevän ja kitisevän. Julma tuuli riepotteli pienimpiäkin puita ja taivutti ne tahtoonsa. Vähäiset lumet leijailivat ilmassa, tanssien ja hiljaa laskeutuen maahan. Joskus tuuli tempoi hiutaleet mukaansa raivokkaaseen pyörteeseen, kuljettaen ne kauas täältä. Taivas rakoili hieman, luonnon pyytäessä aurinkoa. Siltikään auringon lämpimät säteet eivät ulottuneet tänne kylmään, koleaan ja harmaaseen maahan. Huokaisin ja katsoin mökkiä, jota lähenimme. Millainen viikonloppu tästä tulisi?

“Täällä te yövytte. Saatte valita sänkynne ja purkakaa kassinne. Ruokailu on puolentunnin päästä”, Dee ilmoitti ja avasi meille oven. Astuimme Emilian kanssa kodikkaaseen ja viileään mökkiin. Olin kuvitellut, että tämä mökki olisi ollut paljon yksinkertaisempi ja yhtä kylmä kuin viima ulkona. Sen sijaan täällä oli suhteellisen lämmintä ja kodikkaan näköistä. Tuli rauhallinen ja hyvä olo.
“Okei. Menen nyt”, Dee sanoi ja sulki oven. Katsoin hetken aikaa ympärilleni ja kävelin yhden sängyn viereen. Pudotin laukkuni sen päälle ja kellahdin makaamaan.
“Väsyttääkö?” Emilia naurahti ja istuutui vastapäätä olevalle sängylle.
“Kyllä. Olen ollut hermostunut ja kireä koko aamun, ja vihdoin olen selvinnyt tänne asti. Pokaali mulle”, sanoin hymyillen ja naurahdin. Emilia hymyili ja alkoi purkamaan laukkuaan. Minäkin änkesin itseni ylös pediltä ja aloin ottamaan tavaroita pois. Asetin lakanan sängylle, makuupussin siihen päälle ja lopuksi tyynyn. Sängyn vieressä oli pieni lipasto, varmaankin yöpöytä, ja siinä pari lokeroa. Avasin ensimmäisen - isomman lokeron - ja laitoin sinne Bessien tarvikkeet sisältävän pussin sekä vaatteita. Pienempään lokeroon laitoin puhelimen laturin ja muuta sälää, jota olin ottanut mukaani.

Nimi: Bonus

27.04.2017 17:51
Luku 2

Heräsin aamulla ja lähdin syömään aamupala. Tänään menen takaisin pitkän tauon jälkeen hoitamaan Varjo.
"Huomenta äiti", sanoin ja otin leipää kaapista. Jonkun ajan päästä söin minun aamupalani ja lähdin pukemaan vaateita. Kerkesin tehdä myös aamu töitä, sillä äiti pyysi minua laittaa kahvinkeitin päälle ja siivota minun huone ennen kun lähdin.

Saapuin Joystormiin ja juoksin ihan täysiä Varjon luo ja halasin.
"Moi Bonus!" Dee sanoi innoissaan.
"Moi! Pitkästä aikaa nähdään taas!" sanoin iloisena.
"Noh, haluaisitko käydä ulkoiluttaa Varjo?" kysyi Dee.
"Sopii minulle", sanoin ja kävin ottaa hihna ja valjaat. Harjasin vähän Varjon turkkia ja laitoin Varjolle valjaat päälle.

Lähdimme Varjon kanssa metsään ja ajattelin, että minä ja Varjo voidaan lähteä pitkälle lenkille pitkästä aikaa. Varjo juoksi innoissaan metsässä vapaana ihan täysiä ja minä yritin saada sen kiinni. Vihdoinkin sain Varjon kiinni ja huomaan, että meidän edessä käveli ihminen koiran kanssa. Päätin tulla lähemmäs ja tutustua siihen.
"Moi! Minä olen Bonus. Mikä sinun nimi on?" kysyin.
"Ai moi! Minun nimeni on Smiler, tässä on minun hoitokoira Frodo", sanoi Smiler.
"Kiva tutustua! Haluatko ulkoiluttaa minun kanssa meidän hoitokoiria?" kysyin ystävällisesti ja silittelin Varjoa.
"Tottahan toki! Se ainakin sopii", sanoi Smiler. Ulkoiltiin koiria suurin piirteen 1 tunnin lenkillä ja saavuimme vihdoinkin takaisin pitkästä lenkistä Joystormiin. Hoitelin Varjoa vielä vähäsen ja annoin sille pari koirakeksiä.
"Hei Bonus, nii haluaisitko auttaa minua ruokimaan koiria?" kysyi Dee.
"Tottakai!" vastasin. Minä ja Dee aloitettiin ruokia koiria. Jonkun ajan päästä saatiin kaikille ruokia laitettua ja minulle piti lähteä kotiin syömään ruokaa.

Tulin ilalla käymään vielä Joystormissa katsomaan Varjoa ja tavittaeessa käydä sen kanssa lenkillä. Pakkasin mukaan eväät ja lähdin pyörällä kohti Joystormia.
"Varjo!!" huusin, koska näen Varjon juoksevan tietä pitkin vapaana hihna perässä. Pysähdyin ja soitin Deelle tosi nopeasti.
"Dee! Onko Varjo karannut? Saatoin nähdä sen äsken vapaana minua kohti juosten", puhuin Deen kanssa puhelimella.
"Joo Varjo karkasi minun käsistäni, jos pystyt niin ota se kiinni ja taluta se varovasti takaisin", Dee vastasi ja lopetti puhelun. Huomasin, että Varjo juoksi minua kohti ja pysähtyi seisomaan minun vieressä. Otin Varjon kiinni ja talutin sitä pyörän kanssa Joystormiin. Kun saavuin Joystormiin niin Dee tuli iloisena juoksemaan pihaan ja otti Varjon.
"Kiitos, Bonus!" Dee sanoi kiitollisena ja lähti viemään Varjo sisälle.
"Haluatko muuten Bonus ulkoiluttaa Karma?" kysyi Dee.
"Kylla se sopii, ajattelin kysyä sitä asiaa myös", vastasin ja lähdin hakemaan Karman valjaat ja hihna. Harjasin Karman turkkia ja lähdin sen kanssa metsään tekemään pikku lenkki. Karma käveli kiltisti minun vieressä ja kuunteli minua tosi hyvin. Lopulta Karma löysi tosi hyvän paikan missä hän sitten meni makamaan ja oli ihan likainen sen jälkeen.

Saavuimme lenkiltä ja pesin Karman turkkia pikkusen, lämpimällä vedellä. Lopulta kuivutin pyyhkellä Karma ja annoin sille pari herkkua ja silittelin sitä. Lähdin sen jälkeen kotiin ja menin nukkumaan.

Nimi: Mirror

27.04.2017 14:09
Luku 7

Tänään otin telttapussin mukaani kennelille. Olimme Emilian kanssa sopineet menevämme telttaretkelle, näkisimme Joystormin pihalla viidentoista minuutin kuluttua. En tarvinnut mukaani paljoakaan, Emilia oli luvannut tuoda makuupussit ja grillimakkarat.

Pian saavuinkin kennelille. Näin Emilian seisoskelevan pihalla, ja vilkutin hänelle.
"Tervehdys Mirror!" tyttö huudahti huomatessaan minut.
"Odotitko minua pitkäänkin?" kysyin tytöltä kun pääsin lähemmäs. Hän kuitenkin pudisti päätään hymyillen.
"Ei, tulit juuri sopivasti. Mutta eikö olekin kivaa mennä yhdessä telttailemaan! Vähän niin kuin talvileirillä", tyttö vielä sanoi ja minä nyökkäsin innoissani.
"Niimpä! Mutta hei, mennään hakemaan koirat ja lähdetään sitten."

Lähdimme Emilian ja koirien kanssa kävelemään leirikolon lähellä olevalle metsälle. Siina koikkelehti hihnassa ja haukahteli kauempana olevan oravan perään. Pian se kuitenkin ymmärsi ettei päässyt minnekään, ja alkoi kävelemään rauhallisemmin.
"Olisiko tuolla hyvä paikka?" osoitin pientä aukeaa paikkaa muutaman puun välissä. Emilia nyökkäsi, ja suuntasimme sitten sinne. Päästimme Nadjan ja Siinan vapaiksi, katsoimme kuitenkin etteivät ne karanneet liian kauas. Ne kuitenkin lähinnä pyörivät meidän jaloissamme kun aloimme pystyttämään telttaa. Se kävikin nopeasti, Emiliasta ei kyllä paljon apua ollut mutta ei se haitannut.

Päätimme leikkiä koiriemme kanssa piilosta. Nadja osasi jäädä hyvin istumaan paikoilleen, Siinan kanssa minulla kesti hiukan pidempään että sain sen edes pyllähtämään maahan. Käskimme koirat odottamaan teltan luona, ja juoksimme sitten piiloon. Siina lähti jo ennen kutsua perääni, mutta Nadja odotti hienosti että Emilia vihelsi sitä. Siinan taitojen - tai oikeastaan niiden puuttumisen - vuoksi vaihdoimme niin että Minä etsin Siinan kanssa Emilian ja Nadjan, ja toisin päin. Meillä oli hauskaa yhdessä, ihan kuin talvileirilläkin. Tosin Deen tekemät ruoat sekä toiset tytöt puuttuivat, mutta ei se nyt niin paljoa haitannut. Oli mukavaa viettää aikaa kaksinkin.

Leikkien loputtua ajattelimme tarpoa läheiselle nuotiopaikalle grillaamaan makkaraa. Matkassa ei kestänyt kauaa, vaan pääsimme noin viidessä minuutissa koirien kanssa perille. Emilia sai tulen tehtyä nopsaan, minä en ole puolestaan kovin hyvä siinä. Onnistun aina polttamaan sormeni tulitikkujen kanssa. Ja jostain syystä (en ainakaan ole onnistunut sytyttämään paitaani palamaan seitsenvuotiaana) minä myös hiukan pelkään tulta.

Laitoin Siinalle ruokaa, ja laitoin sekaan hiukan kuoria omasta makkarastani. Koira ahmi ne nopeasti, ja yritti vielä mennä varastamaan vieressä maiskuttavan Nadjan kupista nappuloita. Siperianhuskyn murahtaessa matalasti oma hoidokkini perääntyi ja jätti toisen koiran syömään rauhassa. Kun nuotion hiillos oli sammunut, lähdimme takaisin telttapaikalle. Leikimme hetken koirien kanssa, mutta koska alkoi tulla hämärä, menimme sisälle telttaan. Koirat kömpivät viereemme, kun menimme makuupusseihin. Nadja käpertyi Emilian viereen etutassut tytön vatsan päällä. Siina meni viereeni ja nojasi kylkeeni. Juttelimme Emilian kanssa jonkin aikaa, kunnes emme enää pysyneet hereillä vaan nukahdimme.

Seuraavana aamuna palasimme kennelille, ulkoilutimme omat hoidokkimme sekä annoimme niille ruokaa. Sitten toivotimme toisillemme hyvää päivänjatkoa ja lähdimme kotiin.

//sori en oo ollu kauheen aktiivinen täällä D: mulla on ollu hirveesti kaikkee muuta, ja viimeviikolla olin tiistaista eteenpäin loppuviikon sairaalassa masennuksen takia... Tätäkin tarinaa kirjotin vaikka kuinka pitkään mutta silti tuli näin lyhyt. Varoitan siis, etten välttämättä ole kovin aktiivinen, mutta mukana roikun edelleen.

Nimi: Emilia~

23.04.2017 23:52
29. Ihmisen etsimistä maastosta 30m, kurssitarina


Saavuimme viimeisen kerran Sukan kanssa kurssille. Olin eilisestä asti miettinyt, miten tämän kertainen kurssipäivä menisi, koska tänään matka olisi taas tuplasti pidempi ja en tiennyt riittäisikö Sukan keskittyminen siihen. Toisaalta olin myös miettinyt sitä, että Sukka on tähänkin asti oppinut annetut tehtävät nopeasti joten miksei se nyt oppisi. Ja kuten Dee oli kertonut minulle, Sukka on mainio agility koira ja jos se siinä on hyvä ja jaksaa keskittyä, miksei se jaksaisi keskittyä tässäkin tehtävässä? Koira nimittäin näytti nauttivan siitä, kun sai käydä kanssani kursseilla ja tehdä asioita yhdessä minun kanssani. Nyt piti kuitenkin jättää ajatukset sikseen, koska kurssiohjaaja saapui eli aloittaisimme viimeisen kurssitunnin pian.


''No niin, tervetuloa viimeiselle hakukoe tunnille! Viimeksi etsimme ihmistä maastosta viidentoista metrin päästä ja tänään tuplaamme matkan eli etsitte koirienne kanssa ihmistä maastosta kolmenkymmennen metrin päästä. Menemme samassa harjoitus järjestyksessä kuin muillakin kurssikerroilla. Harjoittelemme tätä niin kauan, että jokainen teidän koiristanne oppii tämän. Minulla on suuri luotto koirinne ja odotan niiltä paljon, koska olen nähnyt miten fiksuja ja osaavaisia sekä nopea oppisia ne ovat'', kurssiohjaaja sanoi meille.
''Nyt kuitenkin ensimmäinen pari, tulkaapa tänne'', hän jatkoi.
Me emme Sukan kanssa kuitenkaan olleet ensimmäinen pari, vaan viimeinen niin kuin muillakin kurssikerroilla. Minulla olis siis aikaa purkaa Sukan energiaa hieman, jotta se sitten jaksaisi keskittyä harjoitukseen eikä sähläisi mitään muuta siinä samalla. Kaivoin siis taskustani vetolelun, menin hieman syrjempään Sukan kanssa ja heittelin vetolelua tälle. Sukka juoksi joka kerta hakemaan kovaa vauhtia lelun ja toi sen takaisin minulle. Fiksu koira. Aika kului ja arvelin, että pian olisi meidän vuoromme joten menimme takaisin paikallemme odottelemaan vuoroamme. Hetken kuluttua, kurssiohjaaja kertoi, että nyt oli meidän vuoromme.


Menimme siis lähtöasemiin ja kurssiohjaaja antoi meille saman fleece paidan jonka viime kurssitunnillakin ja sitä Sukka saisi taas haistella. Käskin Sukan istumaan niin päin, että se ei nähnyt minne suuntaan kurssiohjaaja meni piiloon tätä ja annoin koiran haistella kaikessa rauhassa fleece paitaa. Kun kurssiohjaaja oli poissa näköpiiristä, kehuin Sukkaa kun tämä oli hienosti haistellut paitaa ja olimme valmiita aloittamaan etsimisen.
''Sukka, etsi'', sanoin koiralle innokkaasti ja mäyräkoira lähti todella vauhdikkaasti eteenpäin, etsimään ohjaajaamme. Kuitenkin pian vauhti hyytyi ja Sukka alkoi kiertää vain isoa ympyrää, se taisi kadottaa vainun eikä tiennyt mitä pitäisi tehdä. Pian koira käänsi surkean katseen minua kohti ja näytti tietämättömältä.
''Ei se haittaa Sukka, aloitetaan alusta'', sanoin koiralle ja menimme takaisin lähtöpaikkaan.
Annoin Sukan haistella uudestaan fleece paitaa, tällä kertaa huomasin sen haistelevan vielä tarkemmin kuin viime kerralla, se siis tajusi, että nyt todellakin piti muistaa haju jonka paidasta sain kuonoonsa. Kurssiohjaaja oli vielä piilossa, joten voisimme lähteä heti etsimään tätä.
''Sukka, etsi'', sanoin innostaen koiraa ja mäyris lähti reippaasti eteenpäin, ei kuitenkaan niin reippaasti kuin viime kerralla. Se varmaan tajusi myös sen, että oli parempi edetä hitaasti, mutta varmasti. Sukka eteni hyvää ja rauhallista vauhtia etsien kurssiohjaajaamme. Pian koira kiihdytti vauhtiaan ja alkoi haukkumaan merkiksi siitä, että oli löytänyt sen mitä etsimmekin, kurssiohjaajan.
''Hyvä, hieno Sukka!'' kehuin todella tyytyväisenä koiraa ja annoin sille muutaman koirankeksin.
Kurssiohjaaja myös kehui meitä ja palasimme takaisin muiden luokse, kierros aloitettiin alusta.


Tällä kertaa odottelimme vuoroamme, katsellen miten muut pärjäsivät. Ja hienostihan ne pärjäsivät, kaikki koirat liikkuivat ketterästi ja löysivät kurssiohjaajan nopeasti. Joten eipä mennyt kauaakaan kun oli taas meidän vuoromme. Ohjaaja antoi paidan, jota Sukka sai taas haistella sillä aikaa, kun ohjaaja meni piiloon.
''Sukka, etsi'', sanoin koiralle kun tämä oli haistellut tarpeeksi ja huomasin, että kurssiohjaaja oli kadonnut näköpiiristä. Taas harjoituksemme alkoi niin, että Sukka lähti todella reippaasti liikkeelle, mutta vauhti sammui hetken kuluttua ja koira alkoi taas pyöriä vain ympyrää. Tokaisin Sukalle, että aloitetaampa taas alusta ja koitin myös sanoa tälle, että ei se haitannut mitään vaikka tämä ei heti löytänytkään kurssiohjaajaa. Palasimme siis takaisin lähtöasemiin ja annoin Sukan haistella fleece paitaa. Koira haisteli taas tarkkaan ja oli valmiina etsimään ohjaajamme.
''Sukka, etsi'', sanoin koiralle toivoen, että tämä löytäisi ohjaajan.
Ei mennyt kauaakaan kun Sukka jo haukkuikin ja ilmoitti minulle siitä, että oli löytänyt ohjaajamme.
''Hyvä, hienoa Sukka!!'' sanoin innoissani koiralle ja heitin tälle pari koirankeksi jälleen.


Kierros alkoi jälleen alusta muutaman kertaa. Pian kaikki koirat, jopa Sukka osasi löytää kurssiohjaajamme maastosta ilman ylimääräisiä paidan haistelu kertoja. Olimme siis kaikki suoriutuneet kurssista.
''Tulkaapa tänne kaikki'', kurssiohjaaja sanoi meille ja menimme kaikki hänen luokseen.
''Kiitos erittäin paljon tästä hakukoe kurssista ja mukavaa, että olitte osallisena tähän koirienne kanssa! Seuraava taso onkin sitten rauniokoe kurssi. Suosittelen lämpimästi, että jatkaisitte vielä sinne koirienne kanssa, mutta päätös on teidän. Toivottavasti näämme vielä siellä'', kurssiohjaaja sanoi meille.
Pian kurssiohjaaja kaivoi repustaan possunkorvat, jotka hän jakoi yhden jokaiselle koiralle, palkkioksi kurssin suorituksesta.
''Kiitos paljon'', sanoin vielä ohjaajallemme, ennen kuin poistuimme paikalta, Sukan kantaessa tyytyväisenä possunkorvaansa.


''Onneksi kurssiohjaaja antoi sinulle tuon possunkorvan, olet onnen poika. Minulta nimittäin loppuivat koirankeksit juuri sopivasti. Pitää varmaan ostaa niitä lisää, koska mehän jatkamme kursseilua. Eikö vain, Sukka?'' keskustelin koiralle kun kävelimme kennelille päin. Koira ei vastannut minulle mitään, johtui varmaankin siitä, että sillä oli possunkorva suussaan kannettavana. Sukka kuitenkin loi minulle iloisen sekä tyytyväisen oloisen katseen joten päättelin, että koira olisi valmis jatkamaan kanssani vielä viimeiselle kurssille.


//Poistatko Sukalta koirankeksipussin sen kaapista? Kiitos. C:

Vastaus:

Jee, suorititte sitten Sukan kanssa hakukurssinkin, oon ylpee teistä :D Poistan Sukalta koirankeksipussin, kiitos kun ilmoitit ;) Koska ajatus ei oikein kulje atm, niin en keksi muuta kommentoitavaa, mutta siirrän sulle Jupiterissa 35v€ ^^

- Dee

Nimi: Emilia~

22.04.2017 01:00
28. Ihmisen etsimistä maastosta 15m, kurssitarina


Saavuimme Sukan kanssa kurssille. Tämä oli toinen kurssikertamme hakukokeessa. Menimme tuttuun tapaan riviin, odottamaan kurssiohjaajamme neuvoja ja tiedotusta siitä, mitä tänään tekisimme. Muistin toki, että tietenkin etsisimme ihmistä maastosta, mutta en muistanut, kuinka pitkän matkan päästä tänään etsisimme. Kurssiohjaaja oli kyllä kertonut meille viime kerralla, mutta olin unohtanut jo asian. Pian kurssiohjaaja kuitenkin saapui ja saimme aloitettua tunnin.
''Tervetuloa toiselle hakukoe kurssitunnille! Muistatte varmaan, että viimeksi etsimme ihmistä maastosta seitsemän metrin etäisyydeltä, mutta tällä kertaa etsimmekin ihmistä viidentoista metrin etäisyydeltä. Harjoittelemme siis yli tuplasti sitä matkaa, mikä meillä viimeksi oli. Oletteko valmiita harjoituksiin?'' kurssiohjaaja kysyi.
''Olemme me!'' sanoin innoissani.
''Hienoa'', kurssiohjaaja sanoi vielä.
Olimme jälleen kerran viimeisiä harjoituksissa, hengailin siis Sukan kanssa ja juttelin tälle niitä näitä kun odottelimme omaa vuoroamme harjoittelemaan. Kehuista päätellen ainakin, mulla meni hyvin. Toivottavasti meilläkin sujuisi hyvin. Luotin ainakin Sukkaan ja mäyräkoira oli mielestäni erittäin fiksu tapaus. Se oppi nopeasti asioita ja muisti hyvin jälkeenpäin harjoituksiamme, onneksi. Enhän minä muuten olisi Sukan kanssa mitään kursseja jatkanutkaan, jos meillä olisi ensimmäinen kurssi mennyt ihan pieleen. Jännitys alkoi tuntua hieman kehossani, olihan se aina jännää kun kurssiohjaaja katsoi vierestä, miten koirani suoritti annettua tehtävää.


''Nyt onkin Emilian ja Sukan vuoro'', kurssiohjaaja sanoi meille.
Menimme siis asemiimme ja kurssiohjaaja antoi meille oman fleece paitansa, jonka oli ottanut mukaan harjoituksiin. Sukan tulisi haistella sitä ja etsiä kurssiohjaajamme maastosta, niin kuin viime kerrallakin. Otin ohjaajalta vastaa fleece paidan ja käskin Sukan istumaan, niin päin että se ei nähnyt, minne suuntaan ohjaajamme menisi piiloon. Kun Sukka oli istumassa, annoin tälle paidan haisteltavaksi. Koira haisteli paitaa jonkin aikaa, kunnes haukahti merkiksi siitä, että oli saanut haistella tarpeeksi. Kurssiohjaaja oli ehtinyt jo mennä piiloon maastoon, joten saisimme Sukan kanssa lähteä etsimään tätä.
''Sukka, etsi'', sanoin mäyräkoiralle ja tämä lähti reippaasti liikkeelle.
Sukka taisi saada heti vainun, se ainakin vaikutti siltä. Tämä harjoitus voisi vielä sujua Sukalta helposti, mutta seuraavalla kerralla meillä olisi vielä pidempi etsimis matka ja silloin Sukan pitäisi keskittyä vielä kauemmin tehtävään. Sukka kiiti vauhdilla eteen päin haistellen kovaa nuuhkuttaen maastoa. Näin kurssiohjaajamme pian ja niin näki Sukkakin. Koira juoksi ohjaajan luokse ja haukahti merkiksi siitä, että oli löytänyt tämän.
''Hieno poika'', sanoin Sukalle ja annoin koirankeksin tälle palkkioksi.


Menimme takaisin lähtöasemiin ja aloitimme kierroksen alusta. Odotellessamme leikin Sukan kanssa mutta tällä kertaa kierros meni nopeammin kuin viime kerralla ja kurssiohjaaja saapui luoksemme kertoen, että oli jälleen kerran meidän vuoromme. Ohjaaja antoi minulle taas paidan, käskin koiran istumaan ja annoin tämän haistella fleece paitaan kylliksi. Kun Sukka oli haistellut paitaa tarpeeksi, laitoin paidan sivuun.
''Sukka, etsi'', sanoin koiralle ja koira lähti jälleen kerran eteenpäin reippaalla tahdilla.
Tällä kertaa Sukalla kesti kuitenkin kauemmin etsiä kurssiohjaajamme maastosta, Sukka kierteli ja kaarteli ennen kuin löysi ohjaajamme. Mutta löysi kuitenkin lopulta, niin se oli pääasia. Koira haukahti taas merkiksi, kun oli löytänyt ohjaajamme.
''Hyvä, hienoa Sukka'', kehuin mäyräkoiraa ja annoin sille taas palkkioksi koirankeksejä.
Sukka oli innoissaan saadessaan herkkuja, minusta tuntui, että herkkujen saaminen antoi koiralle lisää motivaatiota tehtäviin. Olihan Sukka kuitenkin aikamoinen herkkusuu.


Harjoittelimme vielä moneen kertaan harjoituksen läpi. Kaikki koirat oppivat etsimään viidentoista metrin päästä ihmisen joten oli aika lopettaa tunti.
''Kiitos kaikille tästä kurssikerrasta. Seuraavalla kerralla harjoittelemme kolmenkymmenen metrin etäisyydeltä ihmisen etsimistä maastosta. Silloin koirillanne täytyy olla täydellinen keskittyminen harjoitukseen ja siihen vaaditaan koiralta hyviä hermoja, koska yleensä ainakaan mitä minä nyt elämäni aikana olen näitä harjoituksia opettanut niin tämä harjoitus on koirille hankala. Matka on pitkä ja hajuja ehtii siinä matkalla tulla paljon vastaan. Mutta etteköhän te koirienne kanssa suoriudu siitäkin harjoituksesta, olen ylpeä teistä. Nyt kuitenkin kaikki kotiin päin!'' kurssiohjaaja kertoi meille.
''Kiitos paljon'', sanoin vielä ennen kuin lähdimme Sukan kanssa kennelille takaisin.

Vastaus:

Oikein hyvä kurssitarina, pärjäätte molemmat Sukan kanssa hyvin, kuten olen jo varmaan jokaisen kurssitarinan jälkeen sanonutkin :D Herkut tosiaan auttavat sitä kovasti, mäyrishän rakastaa ruokaa xD Annan 32v€ :)

- Dee

Nimi: Emilia~

22.04.2017 00:05
27. Koiran näkökulmasta


Olin makaamassa sisällä ja odottelin, että jotain tapahtuisi, olin tylsistynyt ja minulla oli ikävä hoitajaani. Toivoin, että Emilia saapuisi tänään. Hän kävi nykyään usein kennelillä moikkaamassa vuorotellen minua ja Nadjaa. Kuulin oven käyvän ja nousin ylös, venyttelin sekä haukottelin ja suustani pääsi kimeä äänähdys haukotuksesta.
''Sukkaa!'' kuului tytön ääni oven mennessä kiinni.
Juoksin nopeasti ovelle ja heilutin pientä häntääni innoissani, Emilia oli saapunut. Juuri niin kuin toivoinkin. Mielessäni pyöri ajatus, mitä kivaa tänään tekisimme.
''No heippa söpöliini'', hoitajani sanoi kun saavuin hänen luokseen.
Menin makaamaan maahan ja kierähdin selälleni, jotta Emilia rapsuttaisi minua masusta. Rakastin masu rapsutuksia. Mentyäni selälleni, Emilia alkoi rapsuttamaan masuani. Kieriskelin innoissani ja heilutin häntääni. Hetken kuluttua Emilia lopetti rapsuttamisen.
''Sukka, tänään mennään käymään koirapuistossa. Toivottavasti näämme siellä muitakin koiria niin saisit leikkiä niiden kanssa. Saisit välillä muutakin seuraa kuin minut'', Emilia sanoi.
Ajatus kuulosti mukavalta, olisihan ihan kivaa päästä temmeltämään muidenkin kuin kennelin koirien kanssa. Toki kävisi minullekkin ihan vain Emilian seura, hän on erittäin mukava hoitaja ja tykkään viettää aikaa hänen kanssaan.


Odotin ovella kun hoitajani haki valjaani, hihnan ja takin minulle. Tai niin hän ainakin aina sanoi kun meni hakemaan niitä tavaroita, mitä toi aina tullessaan, ennen lenkille lähtöä. Emilia saapui ja laittoi minulle ulkoilutarvikkeet päälle.
''No niin Sukka, nyt voidaan lähteä liikkeelle'', Emilia sanoi ja avasi oven.
Pinkaisin nopeasti eteenpäin, innoissani siitä, että pääsin ulos. Juoksin heti käymään pissalla ja tämän jälkeen matka jatkui. Töpöttelin reipasta tahtia Emilian vierellä.
''Hieno poika Sukka, kohta olemme perillä'', hän sanoin minulle.
Toivoin mielessäni, että Emilia olisi ottanut nameja mukaan tälle reissulle. Hän aina antoi herkkupaloja minulle ja hemmotteli minua. Olin todella tyytyväinen elämääni, kennelissä minulla oli maailman paras paikka asua ja kaiken lisäksi minulla oli erittäin mukava hoitaja.


Saavuimme koirapuistolle, Emilia päästi minut vapaaksi juoksentelemaan aitaukseen. Huomasin aitauksessa olevan kaksi muutakin koiraa, juoksin kovaa vauhtia toisen koiran luokse. Se toinen koira oli myös samallainen kuin minä, lyhyt jalkainen ja pieni. Haukahdin merkiksi siitä, että haluaisin juoksennella kilpaa koiran kanssa. Haukkumisen jälkeen lähdin juoksemaan kovaa ja toinen koira juoksi perässäni. Juoksimme edes takaisin ja meillä oli hauskaa. Oli kiva leikkiä oma kokoisen koiran kanssa. Kun kyllästyin leikkimään toisen koiran kanssa, menin Emilian luokse.
''Sukka, haluatko, että heitän keppiä sinulle?'' Emilia kysyi.
Haukuin vastaukseksi hoitajalleni ja hän ymmärsi, että halusin noutaa keppiä. Niimpä Emilia heitti kepin kauas ja minä lähdin juoksemaan kovaa kepin perään, tai niin kovaa kuin jaloistani pääsin. Juoksin kepin luokse, otin sen hampaisiini ja juoksin takaisin Emilian luokse. Pudotin kepin hänen eteensä. Emilia kehui minua ja heitti kepin uudelleen. Juoksin hakemaan uudelleen kepin ja toin sen takaisin Emilialle. Hän heitteli keppiä minulle jonkin aikaa, kunnes kyllästyin.


''No mikäs nyt on, etkö enää jaksa noutaa keppiä? Mentäisiinkö takaisin kennelille?'' Emilia kysyi minulta.
Haukahdin vastaukseksi, halusin löhöilemään kennelille. Tämä ulkoilu sai luvan riittää minulle.
''No mennään sitten takaisin'', Emilia sanoi minulle ja laittoi minut hihnaan kiinni.
Lähdimme kävelemään takaisin kennelille päin. Matkan varrella nuuskuttelin kovasti maastoa sekä ilmaa, haistoin kevään tuoksun. Kaikki kukat alkaisivat pian kukoistaa ja kaikkia ötökäitä alkaisi pörräillä ympäriinsä. Saisin jahtailla niitä oikein kunnolla, tykkäsin siitä. Matkalla takaisin kenneliin kävin vielä pissalla. Pian olimmekin kennelillä ja menimme sisälle. Emilia otti minulta ulkoilu tamineet pois päältä ja meni viemään ne omille paikoilleen. En ollut vieläkään saanut mitään herkkuja joten minua alkoi stressata, saisinko minä ollenkaan namuja? Emilia palasi pian ruokakupin ja vesikupin kanssa. Hän antoi minulle ruokani ja söin sen todella nopeasti, namujen kuvat vielkkuen silmissäni. Kun olin syönyt, join hieman ja tämän jälkeen heilutin iloisena häntääni hoitajalleni kiitoksena ruuasta.
''Katsos Sukka mitä kävin hakemassa sillä välin kun söit'', Emilia sanoi ja heilutti edessäni puruluuta.
Hypin innoissani hetken, mutta pian kuitenkin istuuduin nätisti, koska hoitajani niin käski. Hän antoi puruluun minulle, silitti hieman minua ja kertoi lähtevänsä, mutta tulevansa pian taas uudestaan käymään. Otin innoissani puruluun hampaisiini ja aloin järsiä sitä. Emilia lähti ja minä jäin syömään puruluutani, minulla oli erittäin mukava päivä, ainakin nyt kun sain herkkuja. Kun olisin luun syönyt, voisin mennä vain nukkumaan.


//poistaks Sukan kaapista semmosen puruluun, sellasen keltasen :-) kiitooos

Vastaus:

Sukka näyttää todella tykkäävän sinusta! :3 Oot todella oikein kiitettävän aktiivinen hoitaja :) Sukan ajatukset ja mielipiteet tulivat hyvin esille, pieni on perso ruualle ja ei olisi malttanut odottaa saavansa puruluun :'D Poistan sen siis kaapistasi ja laitan sulle tästä tarinasta samalla 34v€ :)

- Dee

Nimi: Nessie

21.04.2017 17:02
2 - Tutustumista
**
Aurinko paistoi metsän lomasta suoraan talomme ikkunoista sisään. Pieni keltainen talo kylpi kultaisessa hohteessa. Aurinko oli varma kevään merkki, ja se todellakin ilahdutti minua. Aurinko kuitenkin paistoi suoraan minun huoneeseeni. Yleensä vedin sikeitä vielä tähän aikaan - kello oli vasta kahdeksan - mutta tänään olin aikaisin liikkeellä. Päälläni oli verkkarit ja harmaa pitkähihainen paita. Katsoin itseäni peilin edestä ja yritin harjata hiuksiani, jotka olivat ihan takussa. Kun olin saanut hiukseni jonkinlaiseen siedettävään muotoon, hymähdin tyytyväisenä ja nostin puhelimen pöydältä. Puhelimeen oli tullut muistutus, jonka olin itselleni laittanut. ´Käy tänään Chrimassa.´ Tarkoitukseni oli siis käydä yhdessä lemmikkien varusteliikkeessä, ja aikomuksena oli ostaa Bessielle panta ja hihna. Haluaisin käyttää hoitokoiraa lenkillä tänään.
“Hoitokoira”, maistelin uutta sanaa suussani. Se tuntui ihanalta sanalta. Vihdoin minäkin sain käyttää sitä sanaa! Tai no, sain ja sain, mutta se tuntui nyt vielä paremmalta. Bessie oli täydellinen pakkaus minulle ja pidin siitä. Vaikka emme eilen valitettavasti ehtineet tutustua kuin pintapuolin, olin tyytyväinen valintaani. Bessie ei ollut mitenkään räjähdysmäisen innokas raketti, jolla oli koko ajan hinku tehdä jotain. Toisaalta se ei ollut myöskään omaa varjoaan pelkäävä arkajalka. Ei siinä, ujot koirat ovat ihan ok, mutta itse pidän sellaisista tasapainoisista koirista.

Otin lompakkoni ja suljin ulko-oven. Keltainen talo kylpi edelleen valossa. Olin hyvällä tuulella. Venyttelin hieman jalkojani ja lähdin kävelemään. Oli suhteellisen lämmintä verrattuna toissapäivään, jolloin siis kävin viimeksi Joystormin kennelissä. Silloin olin ihan jäätymisen partaalla, mutta nyt en ollut. Lunta ei satanut, välillä vain puista leijaili hiutaleita.

Pian olinkin jo keskustassa. Autoja ei tosin liikkunut kovinkaan paljoa - aika harvakseltaan. Kadut olivat jo täysin sulaneet ja ohitin Hesburgerin - taas. Pitäisi käydä joskus syömässä siellä, ajattelin. En hirveän useasti käynyt Hesessä tai ylipäätänsä ravintoloissa. Ei ollut tarvetta. Kohta näinkin jo kaupan, jonne halusin mennä. `Chrima´ luki isolla rakennuksen seinällä. Se näytti todella iloiselta paikalta. Kohta Bessie saisi upouudet tarvikkeet.

“Näkemiin!” myyjä huikkasi iloisesti liikkeen sisältä, kun suljin oven. Heilautin kättäni hyvästiksi ja käännyin ympäri. Tallustelin edelleen virkeänä ja iloisena kohti Joystormin kenneliä. Kädessäni heilui pussukka, jonka läpi erotti hihnan ja pannan. Tavarat olivat maksaneet suhteellisen paljon lompakolleni, mutta kyllä tästä selviäisi. Haroin hiuksiani ja asettelin harmaan pipon paremmin päähäni. Aurinko paistoi hieman ujosti pilvien takaa ja se vain lisäsi hyvää oloani. Oli mukavaa huomata, ettei täällä aina satanut. Venyttelin kävellessäni hieman käsiäni, jotka olivat jostain syystä jumissa. Pian näin tutun rakennuksen metsän siimeksessä.
“Täältä tullaan Bessie”, puhuin hiljaa itselleni ja lisäsin nopeuttani hieman.

Avasin portin hiljaa ja suljin sen nopeasti. Olin tosiaan käynyt täällä vain kerran, mutta tiesin, että mikäli metelöisin, koirat kyllä tulisivat tänne nopeasti. Suljettuani portin mahdollisimman hiljaa - ja nopeasti tottakai - lähdin kävelemään talon toiselle nurkalle. En ehtinyt edes ovelle, kun talon toiselta puolelta juoksi kaksi koiraa innoissaan minua kohti. Hymyilin kahdelle veijarille, jotka juoksivat minua kohti - mutta menivät suoraa ohitseni. Katsoin epäuskoisena, kuinka edellä oleva koira - ilmeisesti Valssi - juoksi nurkan taakse ja sen perässä hölkkäsi hitaammin australiankelpie.
“Tsh..eikö minusta pidetä”, huokaisin ylidramaattisesti ja hymähdin. Koiria ei näkynyt enää, joten uskaltauduin avaamaan oven. Astuin talon sisään ja minua vastaan käveli ujon näköinen tyttö, joka oli suurinpiirtein saman pituinen kanssani. Ajattelin kohteliaasti tervehtiä, vaikka minuakin hieman jännitti. Oliko hän joku hoitaja?
“Hei, olen Nessie, uusi hoitaja täällä”, sanoin hieman ujohkosti ja hymyilin tytölle. Tyttö kääntyi minua kohti ja nyökkäsi hieman.
“Moi, olen Bonus, Varjon hoitaja”, tyttö sanoi myös ujosti ja ojensin hänelle käteni. Kättelimme ja olin juuri kysymässä, millainen tämä Varjo oli, mutta Bonus ehti jo lähteä. Ilmeisesti hänellä oli kiire, mutta ei se mitään.

Kiertelin jonkin aikaa taloa ympäriinsä ja huomasin pian tulleeni takaisin aulaan. Sen sijaan, että olisin yksin, huomasin Bessien ja Deen. Dee seisoi ovella ja Bessie istui hänen vieressään.
“Hei!” Dee tervehti pirteästi. Vastasin yhtä iloisesti hänelle, ja kysyin, minne hän on menossa. Dee kertoi, että hänen piti hoitaa yksi asia, eikä avannut asiaa sen enempää minulle. Ei se toki haitannut, ei minun tarvitse tietää kaikkea.
“Tulin hakemaan Bessietä lenkille”, sanoin ja heilautin muovipussia kädessäni.
“Mene vain”, Dee sanoi. Nyökkäsin ja pian jäimme Bessien kanssa kaksin. Koira katsoi minua tummilla silmillään ja kallisti päätään, kun laskin muovipussin maahan. Otin pussista mustan kaulapannan, ja heilautin sitä koiran edessä. Bessie ei liikahtanut vielä mihinkään, katsoi vain intensiivisesti pantaa ja sitten minua.
“Mennään lenkille, käykö? Haluaisitko lenkille?” lepertelin koiralle rauhallisella äänellä ja lähestyin koiraa hitaasti. Bessie nousi seisomaan ja haisteli pantaa. Kyykistyin polvilleni ja annoin koiran haistella kättäni. Hetken päästä se antoi minun rapsuttaa sitä korvan takaa ja niskasta. Hymyilin ja annoin koiran nuolaista hieman poskeani. Ainakaan se ei ollut ihan niin ujo kuin viime kerralla. Asetin pannan varovaisesti Bessien kaulan ympärille ja kiristin sen sopivaksi. Sitten nousin ja otin muovipussista hihnan. Laitoin hihnan kiinni kaulapantaan ja avasin oven.
“Nyt mennään!”

Käännyimme pienelle metsäpolulle, joka lähti Joystormin pihasta. Bessie kulki hieman minun edelläni, mutta ei onneksi kovin kaukana. Se oli koko ajan kiinni hihnassa. Olisi houkuttavaa kokeilla päästää se irti, mutta en tohtinut vielä. En ollut tutustunut Bessieen niin hyvin, että tietäisin varmuudella sen tottelevan minua tosipaikan tullen. Niin me sitten kävelimme rauhalliseen tahtiin metsäpolkua pitkin ja Bessie käveli nätisti edellä. Katsoin maisemia ja tunsin itseni levolliseksi. Puut huojuivat hiljaa, tuuli puhalsi lempeästi, aurinko pilkotti pilvien lomasta ja luntakaan ei ollut enää paljon. Huomasin edessämme valkean sillan. Henkäisin hiljaa ihastuneena ja kävelimme sillan yli. Pieni puro sillan alla oli vielä osittain jäässä. Bessie seisahtui katsomaan sillan yli puroa ja kallisteli päätään. Istahdin sillan kylmälle pinnalle Bessien viereen. Bessie istahti myös ja katsoi puroa edelleen kiinnostuneena.
“Tykkäätkö uida?” kysyin hiljaa ja silitin toisella kädellä Bessien turkkia. Koira päästi huokaisulta kuulostavan äänen ja katsoi tiiviisti mutkittelevaa puroa.
“Vielä on liian kylmä uida, uskoakseni”, jatkoin rupattelua. Halusin luoda hyvät ja luotettavat välit Bessien kanssa. Jonkin ajan päästä nousin kankeasti ylös ja kutsuin Bessietä tulemaan. Koira nousi hieman vastahakoisesti ylös ja lähti kävelemään vierelläni polkua pitkin.

Pian pääsimme jo leiriaukiolle. Kiersimme aukiota ristiin rastiin, tutkimme paikkoja ja minä ihailin luonnon kauneutta. Oli onnenpotku päästä Bessien hoitajaksi. Vaikka en ollut vielä saavuttanut täyttä luottamusta koiralta, olimme silti jo jollain tasolla kavereita. Se tohti kävellä vierelläni ja kuunteli, kun puhuin. En tiennyt vielä, osasiko se mitään temppuja. Toistaiseksi se ainakin tuli nätisti luokseni, jos vain kutsuin nimeltä. Iltapäivän alkaessa alkoi vähän satamaan vettä. Kävelin rivakasti Bessie edelläni takaisin Joystormia kohti. Tunsin, kuinka satunnaiset vesipisarat osuivat niskaani ja valuivat selkääni pitkin. Nenäni punoitti varmasti ja tunsin itseni märäksi kuin uitettu koira. Bessie sen sijaan oli lähes täysin kuiva, hieman kostea vain ja tepasteli aika nätisti edelläni. Välillä se innostui vetämään kanssani jotain kepin palasta, ja nytkin sillä oli suussa pieni keppi. Hymähdin itsekseni, kun katsoin Bessietä. Ihana koira.

Saavuttuamme Joystormiin takaisin, menin jonkinlaiseen kylpyhuoneeseen, jossa sai ilmeisesti pestä koiriakin. Bessie oli hieman rapainen, joten otin vähän haaleaa vettä ja putsasin Bessien mahan ja jalat. Sen jälkeen kuivasin koiran huolellisesti pyyhkeellä ja siivosin kylpyhuoneen. Päästin Bessien vapaaksi otettuani pannan ja hihnan takaisin muovipussiini, joka oli ollut koko matkan ajan takkini taskussa. Bessie venytteli hieman ja meni makoilemaan seinää vasten tyytyväisenä. Hymyilin koiralle ja rapsutin sitä niskasta. Koira tykkäsi ja se haukotteli.
“Nähdään taas pian, prinsessa”, kuiskasin lempeästi ja muiskautin varovaisesti suukon Bessien otsalle. Koira ei oikeastaan välittänyt, vähän värähti ja katsoi minua puoliavonaisilla silmillään. Nousin ylös ja keräsin tavarani, lähdin talosta ja suunnistin kotia kohti.

//tänään ehkä vähän lyhyempi tarina (varmaankin? :D) mutta toivottavasti ihan hyvä. Saattaa olla jotain virheitä, mutta korjaa toki.

Vastaus:

Eihän tämä ollut ollenkaan lyhyt, oikein mukavan pituinen! :D Tykkäsin muutenkin kovasti siitä, miten hyvin kuvailit ympäristöä, ajatuksiasi ja kaikkea muuta, mitä nyt vain voikin kuvailla. Luulen, ettei mene kauaakaan kun Bessie jo luottaa sinuun täysillä! Annan tästä tarinasta sinulle 44v€, ole hyvä :D

- Dee

Nimi: Emilia~

19.04.2017 22:59
26. Yökylässä kennelillä


Dee oli ilmoittanut minulle eilen, että hänellä olisi pakollisia menoja joten voisinko mitenkään tulla tänään kennelille yöksi, koska hän olisi yönkin pois. Koiria ei voisi jättää keskenään niin pitkäksi aikaa ja hän oli myös pyytänyt Meikäläisen sekä Mirrorin yöksi kennelille. Yhdessä saisimme hoidettua koirat ja vahdittua, ettei mitään sattuisi. Vastuu oli suuri ja olin innoissani Deen ehdotuksesta. Totta kai olin suostunut ehdotukseen.
Saavuin illalla noin seitsemän aikaan kennelille, Meikäläinen ja Mirror olivat myös jo saapuneet kennelille ja he odottelivat minua pihalla.
''Dee lähti juuri'', Mirror kertoi.
''Okei, miten jännää, saamme olla keskenämme yötä täällä'', sanoin innoissani heille.
''Niimpä, mukavaa kun Dee luottaa meihin näin paljon'', Meikäläinen vastasi.
''Jep! Mikäs meidän ensimmäinen tehtävämme on?'' kysyin.
''Pennut pitäisi ulkoiluttaa sekä kaikki muut koirat, paitsi paimenkoirat Dee oli ehtinyt jo ulkoiluttaa ja antaa niille iltapalan'', Mirror kertoi.
''Okei, no jos minä menen käymään Sukan, Nadjan sekä Lipan kanssa lenkillä ja jos sinä Mirror kävisit sitten Wattin, Siinan ja Shonnan kanssa lenkillä? Meikäläinen voisi sitten päästää pennut tähän ulos tekemään tarpeensa ja olla niiden kanssa ulkona, kunnes me palaamme iltalenkiltä?'' ehdotin heille.
''Sopii mainiosti'', Mirror vastasi.
''Minullekkin sopii'', Meikäläinen sanoi.
''Hienoa, minäpä tästä menenkin sitten hakemaan Sukan, Nadjan ja Lipan'' sanoin ja lähdin sisälle kenneliin.
Kävin tuttuun tapaan hakemassa Sukan ja Nadjan ulkoilutarvikkeet ja tämän jälkeen hain myös Lipan ulkoilutarvikkeet. Laitoin koirille valjaat, flexit sekä heijastinliivit päälle. Tämän jälkeen olimme valmiita lähtemään lenkille.


Astuin ulos kennelin ovesta ja lähdin lenkille kolmen koiran kanssa, minua hieman jännitti miten koirat suhtautuisivat siihen, että lenkitän niitä samaan aikaan, mutta kaipa ne olivat tottuneet tälläiseen ulkoiluun silloin kun Deekin on yksin koko päivän kennelillä. Koirat kävelivät näytisti, mitä nyt välillä Sukka koitti hieman komentaa Lippaa, mutta kaikki sujui kumminkin hyvin. Koirat tekivät tarpeensa ja palasimme tämän jälkeen takaisin kennelille. Mirror oli vielä lenkillä muiden isojen koirien kanssa ja Meikäläinen oli pihalla pentujen kanssa. Kävin viemässä Sukan, Nadjan sekä Lipan sisälle. Otin näiltä ulkoilu tamineet pois ja suuntasin tämän jälkeen hakemaan Lipalle ruoka- sekä juomakuppia. Täytin ne ja annoin Lipalle. Sitten käskin Nadjan sekä Sukan mukaani ja menin hakemaan koirien omat keput. Nadjan kepun täytin kanakuivaruualla ja Sukan kepun riisi sekä lammas sekoituksella ja lorautin Sukan ruuan sekaan lohiöljyä. Annoin ruuat koirille ja sekä raikkaat vedet. Jätin koirat syömään ruokaansa ja menin käymään pihalla.


Saavuttuani pihalle, huomasin Meikäläisen leikkivän iloisesti pentujen kanssa.
''Nämä alkavat väsyä'', hän sanoi nähdessään minut.
''Olisitko sen aikaa vielä niiden kanssa ulkona, kun laitan niille iltapalan valmiiksi?'' kysyin Meikäläiseltä.
''Juu'', hän vastasi ja jatkoi leikkimistä pentujen kanssa.
''Tulen ilmoittamaan kun ruuat ovat valmiina'', sanoin vielä ja menin takaisin sisälle.
Dee oli jättänyt lapun, jossa hän kertoi pennuilla olevan eri ruokaa kuin aikuisilla koirilla. Hain siis kaapista pentujen ruokasäkin ja laitoin ruokaa neljään kuppiin, Aamulle, Valmalle, Näkille ja Biancalle. Lorautin jokaiseen ruokakuppiin myös hieman vettä, jotta pentujen syöminen olisi helpompaa. Laitoin ruokakeput valmiiksi lattialle riviin ja menin tämän jälkeen käymään ulko-ovella.


''Nyt kaikki olisi valmista'', sanoin Meikäläiselle ja kutsuin pennut tämän jälkeen sisälle.
Samalla huomasin, että Mirror saapui koirakoplansa kanssa takaisin kennelille lenkiltä. Pennut kirmasivat reippaasti sisään sen jälkeen kun olin niitä kutsunut. Ne tiesivät, että oli ruoka-aika ja ampaisivat samantien ruokakupeilleen ahmimaan ruokaa.
''Oho, ompas teillä nälkä'', sanoin pennuille.
Jätin pennut syömään iltapalaansa ja laitoin tällä välin Siinalle, Shonnalle ja Watille iltapalat valmiiksi. Mirror oli saapunut koirien kanssa sisälle ja otti niiltä ulkovaatteita pois päältä.
Pennut saivat ruokailunsa valmiiksi joten käskin ne pois, jotta aikuiset koirat pääsisivät syömään. Kun Mirror oli saanut kaikilta koirilta ulkovaatteet pois, käskin ne syömään. Siina, Shonna ja Watti söivät myös hyvällä ruokahalulla ruokansa.


Kun kaikki koirat olivat syöneet, käskimme kaikki koirat nukkumaan omille paikoilleen. Pennut nukahtivat heti, mutta isommilla koirilla meni jonkin aikaa, ennen kuin ne nukahtivat. Makoilin Sukan ja Nadjan kanssa lattialla, silitellen näitä.
''Eikö olekkin kivaa kun olemme täällä yötä?'' kysyin Nadjalta ja Sukalta, mutta koirat olivat liian väsyneitä edes heiluttamaan häntiään. Pienen silittelyn jälkeen, Sukka ja Nadjakin nukahtivat. Muutkin koirat olivat jo unten mailla.
''Mitäs me nyt tehdään?'' kysyin Mirrorilta sekä Meikäläiseltä.
''Mennäänkö syömään iltapalaa? Minulla on kauhea nälkä'', Meikäläinen ehdotti.
''Dee sanoi, että kaapissa on leipää ja jugurttia, mitä voi syödä'', Mirror jatkoi.
''No mennään vain'', sanoin hymyillen.
Menimme siis tekemään iltapalaa, leipää ja jugurttia. Söimme rauhallisesti, koska meillä ei ollut vielä kiire nukkumaan. Halusimme valvoa ja keskustella vielä jonkin aikaa, ennen kuin menisimme nukkumaan. Keskustelimme muunmuassa tulevasta kevätleiristä.
''Meinaatteko tulla kevätleirille?'' kysyin.
''En tiedä vielä, jos saan tarpeeksi rahaa jotta voin tulla niin sitten varmaan'', Meikäläinen sanoi.
''Minä tulen jos kiireiltäni ehdin. Olisi kyllä tosi kivaa päästä taas leireilemään, talvileiri oli niin hauska, että kuvittelisin kevätleirin olevan vielä hauskempi!'' Mirror vastasi minulle.
''Niimpä! Minä olen Sukan kanssa jo ilmoittautunut leirille, sekä maksanut leirimaksun. Olen ollut nyt lähiaikoina paljon kennelillä, hoitanut usein hoitokoiriani ja ansainnut hyvin rahaa. Toivottavasti tekin pääsette leirille'', kerroin Mirrorille sekä Meikäläiselle.
''Niin'', Mirror sanoi.


Kello alkoi olla jo paljon ja oli aika mennä nukkumaan, meillä oli makuupussit mukanamme ja päätimme nukkua koirien kanssa lattialla. Minä menin Nadjan lähelle nukkumaan, Sukka huomasi minut ja tassutteli makuupussini päälle, jääden makaamaan siihen.
''Hyvää yötä Sukka'', sanoin suloiselle pikku käärölle vatsani päällä.
Tämän jälkeen toivotin hyvät yöt vielä Meikäläiselle sekä Mirrorille ja aloimme kaikki nukkumaan.


Heräsin yöllä huutoon ja niin heräsivät koiratkin. Huutajaksi paljastui Meikäläinen.
''Mitä ihmettä sinä oikein huudat tähän aikaan yöstä!?'' sanoin kiukkuisella äänellä, koska en tykännyt siitä, että Meikäläinen oli huutanut. Koiratkin olivat pelästyneet hänen huutoaan ja alkaneet haukkua.
''No niin, hiljaa nyt kaikki'', komensin koiria ja koirat hiljenivät alkujärkytyksen jälkeensä.
''Yök, yök, yöks'', Meikäläinen hoki.
''Mikä nyt on?'' Mirror kysyi.
''Astuin jonkun koiran läjään'', Meikäläinen sanoi kuulostaen erittäin tuskalliselta.
Kävin laittamassa valot päälle ja huomasimme Mirrorin kanssa, että Meikäläinen tosiaan oli astunut koirankakan päälle. Katsoin Mirroria joka pidätti nauruaan, itse en voinut pidättää nauruani, katsellessani kärsivää Meikäläistä jonka jalanpohja oli aivan koirankakassa. Repesin totaaliseen nauruun ja tämän jälkeen Mirrorkin alkoi nauraa kovaan ääneen. Meikäläistä ei naurattanut, hän kertoi olleensa menossa käymään itse vessassa, mutta astuikin matkan varrella epämiellyttävään läjään.
''Ei se nyt maailmaa kaada, minä luulin, että on joku hengenhätä tai että koitit pelästyttää meidät tahallasi'', sanoin naurahtaen Meikäläiselle.
Meikäläinen pomppi yhdellä jalalla vähän äänen pois paikan päältä, pesemään jalkaansa. Hihittelimme Mirrorin kanssa, mutta pian kuitenkin nousin ylös ja kävin hakemassa vessasta siivous välineet. Meikäläisen pestessä jalkaansa, minä kävin pesemässä lattian puhtaaksi. Kun olin siivonnut, vein siivous välineet takaisin.


Vietyäni siivous välineet takaisin paikoilleen, tulin takaisin Mirrorin luo ja sujahdin makuupussini sisään. Sukka tuli takaisin makoilemaan mahani päälle ja jäimme odottelemaan Meikäläistä, ennen kuin alkaisimme uudestaan nukkua. Pian Meikäläinen saapuikin ja nyt häntä jo nauratti itseäänkin tämä tapaus.
''No ei se nyt niin paha ollut'', hän sanoi.
''Hah, no ei. Olisin kyllä itsekkin huutanut jos pimeässä huoneessa olisin astunut jonkin märän lähän päälle'', sanoin hänelle.
''Ja minä olisin nauranut'', Meikäläinen sanoi.
''Niin arvelinkin'', sanoin naurahtaen.
''Onneksi ei sattunut mitään vakavaa'', Mirror sanoi hymyillen.
''Mutta nyt voitaisiin jatkaa nukkumista, aamulla pitää ajoissa viedä koirat ulos'', sanoin muille.
''Jep, ei tarvii sitten sisälle päästellä'', Meikäläinen vielä sanoi.
Toivotimme toisillemme hyvät yöt ja aloimme uudelleen nukkumaan.


Heräsin yöllä uudelleen, mutta tällä kertaa koiran haukuntaan. Nousin ylös ja menin katsomaan mitä koira oikein haukkui. Koira joka paljastui Valssiksi, oli ulko-oven luona ja haukkui katsellen ulos oven viereisestä ikkunasta. Menin Valssin luokse ja kysyin mitä tämä oikein haukkui. Pian Mirror ja Meikäläinenkin saapuivat luoksemme.
''Mitä se oikein haukkuu noin kovaa?'' Mirror kysyi unisena.
''En tiedä, odottakaa, katson ikkunasta jos näkisin'', vastasin.
Katsoin ulos ikkunasta ja säikähdin. Ulkona näkyi jokin isompi tumma hahmo.
''No mitä siellä on?'' Meikäläinen kysyi.
''Shh, odota nyt'', vastasin tälle.
Katselin jonkin aikaa ja jonkin ajan katselun jälkeen näin, että tumma hahmo oli hirvi kennelin pihassa.
''Mirror taisit unohtaa portin auki. Pihassa on hirvi'', sanoin säikähtäneellä äänellä.
''Mitä! Voi ei!'' hän vastasi hädissään minulle.
''No ei se maailmaa kaada, koska koirathan ovat kuitenkin sisällä. Katsokaa tekin'', sanoin Mirrorille sekä Meikäläiselle ja kumarruin pois ikkunan luota.
Mirror ja Meikäläinen änkivät päänsä samaan aikaan ikkunaan ja tutkivat hirveä joka liikkui kennelin pihalla.
''Ompas se pelottavan iso'', Meikäläinen sanoi.
''Niin on!'' sanoin vastaukseksi.
''Hei, se lähtee nyt pois päin'', Mirror sanoi.
''Näköjään'', Meikäläinen vastasi.
''Antakaa kun katson'', sanoin nopeasti heille ja Mirror väistyi niin, että minäkin pääsin katsomaan ikkunasta ulos.
''No nyt se lähti ainakin pois kennelin pihasta'', sanoin heille.
''Jep. Pitäisikö portti mennä sulkemaan, ettei tänne tule enempää kutsumattomia vieraita'', Meikäläinen kysyi.
''Pitäisi varmaan, mutta minä en yksin tuonne mene, pelottaa'', vastasin.
''Minä voin tulla jos sinäkin tulet, Emilia'', Mirror sanoin minulle.
''Okei, mennään yhdessä'', vastasin hieman kuitenkin kauhuissani ajatuksesta, että mitä jos hirvi tulisikin takaisin.
''Tule sitten'', Mirror sanoi laittaessaan ulkokenkiä jalkaansa.
''Joo, joo'', sanoin ja laitoin myös ulkokengät jalkaan.
Mirror avasi ulko-oven ja astui ulos kuunnellen tarkasti ja katsellen, ettei hirveä näkynyt lähimailla.
''Reitti selvä'', hän sanoi ja lähti suuntaamaan kohti portille.
Tulin ulos Mirrorin perässä, en mennyt ihan portille asti, koska Mirror oli juossut kovaa vauhtia portille ja minun oli turha juosta tämän perässä. Seisoin siis kennelin pihalla ja tarkkailin ympäristöä. Pian Mirror oli sulkenut portin ja juoksi takaisin luokseni. Menimme nopeasti sisälle ja otimme ulkokenkämme pois jalastamme.
''Minuakin pelotti, vaikka olin täällä sisällä'', Meikäläinen sanoi.
''Hah, nyt on kuitenkin jälleen kerran aika mennä takaisin nukkumaan. Jos nyt saisimme nukkua aamuun asti, toki siihen ei enää montaa tuntia aikaakaan ole'', sanoin Mirrorille ja Meikäläiselle.
''Niimpä ja Dee saapuu aamulla takaisin jo'', Mirror sanoi.


Menimme siis jälleen kerran nukkumaan, nukahdin nopeasti ja kaikki koiratkin olivat nukkumassa. Aamulla heräsin kun Sukka nuoli kasvojani.
''No huomenta söpöliini'', sanoin Sukalle.
Nousin ylös ja herätin Mirrorin sekä Meikäläisen. Oli aika käydä koirien kanssa ulkona ja antaa niille aamupala, ennen kuin Dee palaisi. Teimme jaon kuka ottaisi kenetkin ja kävimme kaikkien koirien kanssa pienen aamulenkin vuoronperään. Kun kaikki koirat oli ulkoilutettu, laitoimme kupit riviin ja täytimme kaikille kuppeihin aamuruuat sekä toisiin keppuihin raikkaat vedet. Käskimme koirat syömään pienissä porukoissa. Kun viimeiset koirat olivat syöneet, kuulin kun ulko-ovi kävi.
''Hei! Tulin takaisin!'' Dee huusi iloisena ovelta.
Koirat ampaisivat nopeasti tervehtimään Deetä ja niin menimme Mirror, minä sekä Meikäläinenkin.
''No, mitenkäs yö sujui?'' Dee kysyi odottaen innolla vastaustamme.
Kerroimme Deelle öiset tapahtumat ja Deetä nauratti kovasti, varsinkin Meikäläisen kömmellys. Keskustelimme jonkin aikaa, ennen kuin päätimme lähteä kotiin Mirrorin ja Meikäläisen kanssa.
Oli mukavaa olla yötä kennelillä.


//Huh, en jaksanut kauheesti enään tarkistella kun tarinan sain kirjotettua :d Toivottavast ei oo paljoa virheitä.

Vastaus:

Vaaau, tää oli oikein pitkä ja hyvä tarina! :D Teille tosiaan sattui kaikenlaista ja Valssikin taisi hiukan pelätä hirveä, vaikka esittikin niin kovaa poikaa xD Läjän oli lattialle varmaan jättänyt Näkki, se kun vielä opettelee sisäsiisteyttä... onhan se vasta kotiutunut meille. Annan tästä pitkästä tarinasta sinulle 45v€, ole hyvä!

- Dee

Nimi: Smiler

19.04.2017 17:01
Luku 6 :: Tuttuja koirapuistossa

Heti koulun päätyttyä, Smiler oli juossut kotiin, heittänyt repun huoneeseensa ja tehnyt itselleen kinkkuvoileivän. Hän oli sullonut sen pieneen pussiin ja tunkent pussin taskuunsa. Tänään hän menisi taas kennelille. Onneksi kukaan ei ollut vielä kotona, niin ei käskisi tehdä läksyjä tai mitään. Oli tuulinen päivä. Smiler lähti juoksemaan kohti kenneliä. Sinne risteykseen oli matkaa noin kilometri, joten matkaa kennelille olisi yhteensä 1,5 kilometriä. Ei kovin paljoa siis. Tie jakautui pian normaaliin asvalttiseen kävelytiehen ja hiekkaiseen maantiehen. Smiler kääntyi hiekkatielle ja kiihdytti vauhtinsa pikakävelyyn. Pian kauempana siinsi se risteys, jonka välissä oli kyltti, osoittaen molempiin suuntiin. Jälleen Smiler pysähtyi sen kohdalla ja luki ääneen kyltin tekstit.
”Kissanmintun lenkki 5km ja Kennel Joystorm 0,5km.”
Sitten hän kääntyi oikealle ylämäkeen, kenneliä kohti. Onneksi ylämäki oli loiva eikä jatkunut kovin pitkälle. Eipä mennyt kauaa, kun Smiler taas seisoi kennelin oven edessä. Hän kopautti muutaman kerran oveen ja koirien iloinen haukku kuului oven läpi. Pian Dee avasikin oven.
”Hei, tule sisään”, Dee sanoi.
Smiler pujahti nopeasti sisään ja yritti koirat jaloissa saada kenkiä pois. Tehtävä osoittautui lähes mahdottomaksi ja Smiler meinasi kaatua pikkuisen Tacon päälle. Selviydyttyään olohuoneeseen, Frodo tuli hänen luokseen innoissaan. Smiler rapsutteli sitä.
”Ehtisitkö hieman auttaa minua koirien ruokinnassa?” Dee kysyi.
”Voisinhan minä”, Smiler vastasi.
He hakivat koirien ruokakupit ja asettivat ne riviin. Koirat istuivat yhdessä rykelmässä katsoen tarkasti kuinka ruokaa laitettiin. Lopulta jokaiselle oli laitettu oma määrä ruokaa ja vedet vaihdettu. Dee käski koirien odottaa vielä, ja ne vlkuilivat malttamattomina ruokaa.
”Voit antaa niille luvan, Dee kuiskasi Smilerille.
”Ole hyvä”, Smiler sanoi ja koirat suorastaan lensivät ruokakupeilleen.
Ne rouskuttivat äänekkäästi. Ruoka näytti maistuvan. Kun ruoka oli syöty, Smiler päätti lähteä Frodon kanssa lenkille. Hän nappasi hihnan ja pannan naulakosta ja laittoi ne Frodolle. Bordercollien silmät kiilsivät innokkaasti. Smiler avasi oven ja hänen hoidokkinsa tunki ovesta ulos.
”Voisimme mennä sen Kissanmintun lenkin”, Smiler totesi.
Frodo haukahti. Se taisi kelvata sille. Reitin varrella oli kai myös koirapuisto, joten siellä voisi käydä vähän heittelemässä keppejä tai jotain sellaista. Pian he olivat jo risteyksessä. He kääntyivät Kissanmintun lenkin suuntaan. Frodo käpsytteli oikein kiltisti ja rauhallisesti. Se haisteli muiden hajuja ja jätti omiakin jälkiä. Lopulta he saapuivat koirapuistolle. Siellä ei ollut onneksi ketään. He menivät portista sisään ja Smiler päästi koiran vapaaksi. Se lähti kuin tykinkuula ja juoksi puiston läpi, jonka jälkeen se palasi Smilerin luo. Smiler nappasi maasta kepin ja heilutti sitä brodercollien edessä. Koira haukahti ja laski etupäänsä alas ja takapäänsä ylös. Häntä heilui hulluna. Smiler heitti kepin ja Frodo lähti juoksemaan sen perään. Koira nappasi sen suuhunsa ja lähti sen kanssa kohti hoitajaansa. Smiler heitti sen uudestaan ja uudestaan, ja Frodo haki sen aina takaisin.
”Smiler?”
Smiler kuuli äänen takanaan ja kääntyi. Hän näki portilla tummahiuksisen tytön jonkun koiran kanssa. Tyttö katsoi häneen. Smilerillä ei ollut hajuakaan, kuka hän oli, mutta tyttö oli nähtävästi tunnistanut hänet.
”Ööhm... Heii?” Smiler tervehti.
”Hahah, et taida muistaa mua?” tyttö naurahti ja tuli sisään koirapuistoon.
”Oon sun kaveri päiväkodistia, Emma!”
Smiler siristi silmiään ja uppoutui päänsä sisällä muistojen maailmaan. Päiväkodissa hänellä oli tosiaan ollu kaveri nimeltään Emma. Olisiko mahdollista, että tuossa seisoi se sama tyttö? Miten hän oli tunnistanut Smilerin.
”Miten oikee tunnistit mut?” Smiler ihmetteli.
”Oon nähny sut tuolla kennelillä, ja kuullu ku porukka sanoo sua Smileriks”, Emma hymyili.
”Ja sit ku sul on kasvonpiirteet tosi samanlaiset ku sillo 6 vuotiaana.”
”Kiitti hei”, Smiler naurahti.
Emmakin nauroi. Koirat nuuskivat toisiaan. Kumpikaan ei osoittanut minkäänlaista vihamielisyyttä.
”Aika outoa ettei Jess ärhentele tai mitään”, Emma totesi.
”Se ei yleensä pidä muista koirista.”
Koirat heiluttivat häntäänsä. Emma päästi Jessin leikkimään Frodon kanssa. Frodo otti kepin suuhunsa ja Jess lähti jahtaamaan sitä, toivoen että saisi kepin itselleen. Smiler ja Emma vetäytyivät puiston penkille istumaan ja juttelemaan. Vajaan seitsemän vuoden takaa oli paljon keskusteltavaa. Emma oli saanut pari vuotta sitten oman koiransa, tuon musta labbiksensa Jessin. Smiler kertoi, ettei ollut saanut omaa koiraa, mutta kävi hoitamassa Frodoa kennelillä. Tytöt juttelivat pääosin koirista, kun aihe oli mieluinen molemmille. He myös söivät Smilerin kotoa ottaman leivän puoliksi. Koirat juoksivat ympäri puistoa. Keppi oli jäänyt jonnekkin.
”Haluaisitko tulla käymään kennelillä?” Smiler ehdotti.
”Joo voisin mä tulla”, Emma hymyili.
Tytöt ottivat koirat taluttimiin ja lähtivät kenneliä kohti. Sinne ei ollut kovin paljoa matkaa. Kennelin pihassa Dee leikitti Karmaa.
”Tuossa on Dee. Hän leikkii Karman kanssa”, Smiler kertoi.
”Karma sai jonkin aikaa sitten pentuja ja Frodo oli niiden isä!”
Tytöt hipsivät Deen luo. Jess katsoi hieman epäluuloisena Karmaan, muttei näyttänyt vihaiselta.
”Hei Smiler! Kukas tämä ystäväsi on?” Dee hymyili ja kääntyi yttöihin päin.
”Emma. Kaverini päiväkodista”, Smiler vastasi.
”Hän tuli kanssani vilkaisemaan kenneliä.”
Dee nyökkäsi.
Tytöt menivät sisälle. Smiler esitteli pikaisesti paikat. Koirat haistelivat innokkain vierasta, joka sai Jessin hieman mustasukkaiseksi. Se haukahti ja istahti Emman eteen, estääkseen muiden koirien lähestymisen. Tytöt nauroivat. He oleskelivat kennelillä, kunnes alkoi olla myöhä ja he päättivät lähteä kotiin. Smiler hyvästeli Deen, Frodon ja muut koirat ja lähti Emman kanssa kotiinpäin. Jess tassutteli heidän rinnallaan. Smiler ja Emma asuivat melkein naapurissa, jonka takia Smiler vähän ihmetteli, miten ei ollut nähnyt Emmaa missään. Emma oli kai eri koulussakin. Kotona Smiler läsähti makaamaan omalle sängylleen ja nukahti lähes välittömästi, sillä kello oli jo paljon ja päivä oli ollut vauhdikas.

Vastaus:

Kiva kuulla sustakin pitkästä aikaa >:D Olisin jäänyt tähän pitkähköön tarinaan jäänyt kaipaamaan ainakin yhtä kappalejakoa, mutta ei välitetä siitä nyt. Viimein tosiaan sait tehtyä tuon ykköstasolta pääsemiseen vaadittavan koirienruokkimistehtävän, onnittelut xD Laitankin sut siis kakkostasolle. Annan tarinasta 37v€ ja tasonoususta 10v€!

- Dee

Nimi: Emilia~

18.04.2017 22:47
25. Ihmisen etsimistä maastosta, kurssitarina


Saavuimme Sukan kanssa pelastus-kurssille, olimme suorittaneet jälkikoe kurssin ja nyt aloittaisimme hakukoe kurssin. Paikalla olivat samat koirat ja omistajat kuin edelliselläkin kurssilla. Kurssiohjaajakin oli jo paikalla, me saavuimme siis paikalle viimeisinä.
''Tervetuloa hakukoe kurssille!'' kurssiohjaaja sanoi kuuluvaan ääneen.
''Tällä kurssilla, harjoittelemme ihmisen etsimistä maastosta. Niin kuin edelliselläkin kurssilla, myöskin tällä kurssilla edetään askel askeleelta eli pidennetään etsintä matkaa aina uudella kurssitunnilla. Tänään harjoittelemme seitsemän metrin etäisyydeltä ihmisen etsimistä. Seuraavalla kerralla sitten viidentoista metrin etäisyydeltä etsimistä ja kolmannella kurssilla taas kauempaa. Teemme niin, että minä olen se joka menee tuonne maastoon piiloon ja te saatte koirienne kanssa vuoronperään etsiä minut tuolta'', kurssiohjaaja sanoi.
Tämän jälkeen hän luetteli missä järjestyksessä harjoittelisimme. Olimme Sukan kanssa viimeiset jotka pääsisivät harjoittelemaan etsimistä.
Odotellessamme leikin hieman Sukan kanssa ja koitin purkaa sen ylimäärästä energiaa. Ei kuitenkaan mennyt kovin kauaa, kun olikin meidän vuoromme etsiä kurssiohjaaja maastosta. Ohjaaja antoi meille hänen oman kaulaliinan, jotta Sukka voisi siitä haistaa, mitä hänen tulisi etsiä.


''Sukka, istu'', sanoin mäyräkoiralle ja tämä istui häntä heiluen.
Tämän jälkeen annoin koiralle kaulaliinan haisteltavaksi. Sukka haisteli tarkasti ja haukahti. Päättelin koiran eleistä, että haukahdus merkitsi nyt sitä, että Sukka oli valmis harjoitukseen. Sillä aikaa kun mäyräkoira oli haistellut huivia, oli kurssiohjaaja mennyt maastoon piiloon koiraa.
''Sukka, etsi'', sanoin koiralle kun olimme valmiita etsintöihin.
Sukka lähti reippaasti liikkeelle, haistellen maastoa. Huomasin, että Sukka läheni kurssiohjaajan olinpaikkaa ja olin innoissani.
''Hyvä Sukka'', kannustin koiraa.
Kuitenkin pian Sukan huomion vei puussa pomppiva orava. Sukka huomasi oravan ja pinkaisi kovaa vauhtia räksyttämään puun alle, jossa orava oli. Säikähdin, kun muutkin koirat ampaisivat Sukan perässä haukkumaan oravalle.
''Höpsöt'', sanoin nauraen koirille.
Koirien kovan räksytyksen seurauksena, orava katosi salaman nopeasti pois näköpiiristä. Saimme tämän jälkeen koittaa Sukan kanssa uudelleen harjoitusta. Kurssiohjaaja meni piiloon maastoon ja minä käskin Sukan istumaan sekä tämän jälkeen annoin tämän haistella kaulaliinaa jonka ohjaaja oli meille antanut. Ei mennyt kauaakaan, kun koira haukahti taas merkiksi ja oli valmis koittamaan uudelleen harjoitusta.
''Sukka, etsi'', sanoin koiralle ja tämä lähti etsimään kurssiohjaajaa.
Mäyräkoira haisteli kovaan tahtiin kuonollaan ja eteni hitaasti, mutta varmasti kohti kurssiohjaajan piilopaikkaa. Lopulta Sukka löysi maastosta kurssiohjaajamme ja haukahti merkiksi.
''Hyvä, hieno poika!'' sanoin innoissani mäyräkoiralle, silitin tätä ja annoin koirankeksin palkkioksi.


Kun olimme Sukan kanssa suorittaneet harjoituksen, aloitimme kierroksen alusta. Muut saivat nyt harjoitella ja minä odottelin Sukan kanssa tämän aikaa. Kuitenkin pian oli taas meidän vuoro. Toivottavasti harjoitus sujuisi yhtä hyvin kuin viimeksikin.
''Sukka, istu'', sanoin koiralle ja tämä istui.
Annoin tämän jälkeen koiralle haisteltavaksi taas kaulaliinan. Hetken haistelun jälkeen, Sukka oli valmis.
''Sukka, etsi'', sanoin mäyräkoiralle ja tämä lähti nopeasti liikkeelle.
Tällä kertaa, Sukka oli erittäin skarppina eikä tällä mennyt kauaa kun tämä löysi ohjaajamme. Löydettyään kurssiohjaajan, koira haukahti merkiksi ja kehuin tätä koirankeksin kera.
Meidän jälkeemme, kierros alkoi taas alusta. Harjoittelimme harjoitusta vielä muutaman kertaa ja Sukka onnistui joka kerralla löytämään kurssiohjaajamme. Pian oli kuitenkin aika lopetella harjoitukset.


''Kiitos kaikille tästä kurssi kerrasta! Vaikka orava vähän alussa häiritsikin harjoituksiamme, kaikki sujui silti erittäin hyvin. Seuraavalla kerralla meillä onkin, niin kuin tuossa aiemmin mainitsinkin, niin jälkeen kerran haastavampaa. Saatte koirienne kanssa etsiä ihmisen maastosta ensi kerralla viidentoista metrin etäisyydeltä'', kurssiohjaaja kertoi meille.
''Hienoa jäämme odottamaan innolla ja kiitos sinulle myöskin tästä kurssi kerrasta!'' vastasin kurssiohjaajalle.
Tämän jälkeen meidän olikin Sukan kanssa aika palata kennelille. Matkalla kenneliin, kehuin vielä Sukkaa onnistuneesta kurssi kerrasta ja annoin muutaman koirankeksin tälle.

Vastaus:

Teillä meni näköjään kurssilla oikein hyvin ja Sukka näyttää muistavan oikein hyvin kaikki edellisellä kurssilla opetellut asiat! Orava tosiaan oli hauskaa haastetta treenaamiseen, kenenkään keskittyminen ei tainnut riittää mihinkään kun se oli näkyvissä xD Annan 35v€ :)

- Dee

Nimi: Emilia~

18.04.2017 22:20
24. Vieras koira


Saavuin jälleen kennelille, en ollut vielä päättänyt mitä tekisin ja kumman koiran kanssa olisin tänään. Astelin kennelin portista sisään ja näin Deen pihalla pentujen kanssa.
''Moikka! Mitäs tänne kuuluu?'' kysyin Deeltä.
''Hei, hyvää vaan. Tulitko hoitamaan Sukkaa tai Nadjaa?'' Dee kysyi oudosti.
''Juu en ole vielä päättänyt kumman kanssa olen tänään'', vastasin.
''Anteeksi, et voi olla kummankaan koiran kanssa tänään. Molemmat koirat ovat kisoissa koko päivän, pahoitteluni siitä kun en ilmoittanut sinulle'', Dee sanoi.
''Aijaa, no kai minä sitten menen takaisin kotiin'', sanoin vaimealla äänellä.
''Ei tarvitse, voit hoitaa jotain muuta koiraa tänään, jos vain haluat?'' Dee sanoi.
''No haluan, se olisi kivaa!'' sanoin innoissani.
''Hienoa, no hoitaisitko tänään vaikka Valmaa?'' Dee kysyin näyttäen ruskean väristä bordercollieta.
''No sopii, millainen Valma on luonteeltaan?'' jatkoin.
''Valma on kaksikuukautinen pentu ja se on erittäin energinen tapaus. Valma tykkää huomiosta ja huolenpidosta erittäin paljon. Hihnassa käyttäytyminen on vielä vähän hakusessa, mutta ymmärtäähän sen, koska hän on vasta pentu. Valma on myös erittäin ihmisrakas eikä arkaile ketään, siksi uskoisin, että tämän koiran kanssa sinun olisi kiva viettää päivä'', Dee kertoi ja minä kuuntelin tarkkaan joka sanan.
''Kuulostaa erittäin hyvältä'', vastasin täynnä intoa, en malttanut odottaa, että pääsisin jo koiran kanssa lenkille ja leikkimään.
''Odotappas hetki'', Dee sanoi ja lähti käymään sisällä.
Odottelin pentujen kanssa pihalla, kun Dee kävi sisällä. Dee palasi nopeasti takaisin ja toi mukanaan hihnan sekä kaulapannan.
''Tässä, nämä ovat Valman'', hän sanoi ja ojensi hihnan sekä pannan.
''Kiitos'', vastasin kun otin hihnan sekä pannan vastaan.
Puin heti hihnan Valman kaulaan ja kiristin sen sopivan kokoiseksi. Tämän jälkeen kiinnitin hihnan pantaan.
''Me varmaan tästä lähdemme heti pienelle lenkille'', sanoin hymyillen Deelle.
''Sopii, pitäkää hauskaa'', hän vastasi.


''Tule Valma'', sanoin pennulle ja lähdimme lenkille.
Menimme ulos kennelin porteista ja lähdimme kävelemään. Valma teki asiansa heti lenkin alussa, taisi olla kova hätä pikkuisella.
''Olet sinä kyllä ihana pentu'', sanoin ihaillen pikkuista.
''Haluaisin kovasti teidät kaikki koirat hoitokoirikseni, kaikki te olette niin ihanan oloisia tapauksia'', jatkoin selitellen pennulle kun kävelimme tien vierustaa pisin.
Emme kävelleet kovin pitkää lenkkiä Valman kanssa. Vaikka pentu olikin energinen, se oli silti pentu ja piti muistaa, ettei sen kanssa voinut mennä niin pitkiä lenkkejä mitä esimerkiksi Nadjan kanssa. Käveltyämme tarpeeksi kauas, käännyimme ja lähdimme takaisin kennelille päin.
''Kulutetaan energiaasi lisää kennelillä, leikitään vaikka pallolla tai vetolelulla'', sanoin hymyillen pennulle.


Lenkin jälkeen saavuimme takaisin kennelille. Menin Valman kanssa sisälle, jossa Dee oli juuri sopivasti laittamassa pennuille päiväruokaa. Irrotin Valmalta hihnan, mutta jätin kaulapannan tälle vielä.
''Valma saa tulla syömään välissä, saatte sitten jatkaa puuhasteluanne. Miten lenkki sujuin?'' Dee kyseli.
''Selvä. Lenkki sujui tosi hyvin, laitan tämän Valman hihnan tähän naulakkoon, ajattelin käydä vielä pissattamassa Valman myöhemmin ennen kuin lähden kenneliltä'', sanoin Deelle.
''Sopii. Valma, syömään'', hän sanoin ja Valma kipitti nopeasti ruokakipolleen.
Pentu söi reippaasti ruokansa ja oltuaan valmis, nuolaisi tämä huuliaan ja palasi luokseni.
''Hyvä tyttö'', sanoin pennulle ja silitin tätä.
''Mennäänkö leikkimään ulos pallolla? Saamme olla kahdestaan kun kaikki muut näyttävät olevan sisällä'', kysyin pennulta.
Pentu katsoi vain minua ja odotti mitä seuraavaksi tapahtuisi. Kävin siis hakemassa Valmalle pallon ja menimme pihalle.


Päästyämme pihalle, Valma huomasin pallon kädessäni ja alkoi innoissaan pomppimaan minua vasten. Heitin pallon ja koira lähti juoksemaan sen perään. Valma sai nopeasti pallon hampaisiinsa ja toi sen takaisin minulle. Kehuin pentua ja heitin palloa uudelleen. Tälläkin kertaa pentu juoksi hakemaan nopeasti pallon ja toi sen takaisin minulle. Valma taisi tykätä pallon heitto leikistä, koska toi pallon aina takaisin minulle. Heittelin palloa pennulle monta kertaa ja joka ikinen kerta se toi pallon takaisin minulle. Kun olimme heitelleet tarpeeksi palloa ja huomasin pennun jo väsyvän, kävin viemässä pallon sisälle ja hain samalla naulakosta Valman hihnan. Kun tulin takaisin ulos, kerroin pennulle, että kävisimme vielä lenkillä ennen kuin lähtisin kotiin päin. Kiinnitin siis hihnan pennun pantaan ja lähdimme lenkille. Pentu teki taas nopeasti tarpeensa ja alkoi vetää tämän jälkeen takaisin kennelille päin.
''Mennään nyt vähän matkaa vielä'', sanoin iloisella äänellä pennulle.
Niimpä kävelimme vielä hieman kauemmas kenneliltä, mutta hetken matkan jälkeen käännyimme kävelemään takaisin päin. Saavuttuamme takaisin kennelille, menimme suoraan sisälle. Otin Valmalta pannan sekä hihnan pois ja annoin ne Deelle joka vei ne omille paikoilleen. Pentu meni makaamaan heti päästyään sisälle. Päätin vielä silitellä hieman Valmaa ennen lähtöäni, kehuin miten kauniisti se oli ollut tänään ja pentu heilutti väsyneenä häntäänsä. En ehtinyt kovin kauaa silitellä pentua, kun se olikin jo nukahtanut. Taisi olla väsyttävä päivä pikkuiselle. Ennen kuin lähdin, kerroin vielä päivästämme Deelle ja vasta sitten lähdin kotiin päin.

Vastaus:

Kiva että lähdit heti toteuttamaan uutta tehtävää! :D Teillä näytti menevän Valman kanssa hyvin, pentu oli hyvä korvikevalinta sulle ;D Korjaisin yhden löytämäni yhdyssanavirheen, "pallon_heitto_leikistä", mutta muuten en sitten löytänytkään mitään huomauttamisen arvoista. Annan 38v€!

- Dee

Nimi: Emilia~

15.04.2017 19:20
23. Pitkä metsälenkki


Saavuin kennelille ja olin suunnitellut, että menisin tänään Sukan kanssa pitkälle metsälenkille. Astuin siis sisään kennelin porteista, kävelin ulko-ovelle ja astuin sisään. Koirat jotka sisälle olivat, pinkaisivat nopeasti luokseni. Huomasin jotain outo, tai no ei nyt niinkään outoa vaan kenneliin oli jälleen kerran saapunut kaksi uutta pentua. Huomasin myös Deen joten päätin tervehtiä häntä.
''Hei Dee!'' sanoin kovaan ääneen.
''No hei Emilia!'' Dee vastasi iloisena.
''Mitä kuuluu?'' kysyin.
''Hyvää kiitos, sinulle?'' Dee jatkoi keskustelua.
''Hyvää, minua kiinnostaisi vain tietää, keitäs nämä uudet tulokkaat ovat?'' kysyin Deelta kolmen koiran pyöriessä jaloissani.
''Tiedän kyllä, että tämä yksi on Bianca, mutta entä nämä muut?'' jatkoin.
''Ai, et olekkaan nähnyt heitä vielä. Tämä tässä on Hallavan Back To Black, kutsuma nimeltään Näkki'', Dee sanoi esitellessään minulle mustaa saksanpaimenkoiraa.
''Ja tämä australiankelpie on nimeltään Hallavan Aamukaste, kutsuma nimeltään Aamu'', hän jatkoi esitellen toista koiraa.
''Onpas kivat nimet, ja niin suloisia tapauksia. Ai että!'' sanoin innoissani ja kyyristyin alemmas maahan. Koirat tulivat haistelemaan ja toinen koirista jopa nuolaisi kättäni.


''Ihania, niin ihania!'' sanoin vielä silitellessäni pentuja.
Kaikista kaunein uusista tulokkaista oli kuitenkin Bianca, harmi kun minulla oli jo kaksi hoitokoiraa, ottaisin Biancan avosylin vastaan hoitokoirakseni jos se olisi mahdollista. Mutta tiesin, että Dee ei antaisi minulle kolmatta hoitokoiraa ainakaan vielä, ehkä sitten joskus, aika näyttää. Ja olihan minulla Nadja ja Sukka, ne vasta ihania olivatkin. Ja rakastin viettää aikaa omien hoitokoirieni kanssa, niistä en luopuisi mistään hinnasta. Olin kiintynyt jo erittäin vahvasti molempiin koiriin. Nyt oli kuitenkin lopetettava muiden koirien rapsutteleminen ja etsittävä Sukka, jotta pääsisimme lenkille. Joku tökki kuitenkin kuonollaan minua selkään, ennen kuin ehdin edes nousta pois koiranpentujen luota. Käänsin katseeni ja Sukkahan se siellä oli.
''No hei söpöliini'', sanoin Sukalle ja silitin tätä.
Sukka meni maahan makaamaan ja kierähti selälleen, rapsutin sen mahaa. Koira heilutti innoissaan häntäänsä, taisi tietää, että tulin katsomaan sitä. Pienen silittelytuokion jälkeen, nousin ylös.


''Sukka, mennään lenkille'', sanoin mäyräkoiralle ja tämä innoistui totaalisesti. Koira pyöri ja hyöri jaloissani sekä heilutti häntäänsä kovaa vauhtia.
Kävin siis hakemassa Sukan hihnan, pannan ja takin. Haettuani ne ja tultuani takaisin Sukan luokse, laitoin takin tämän päälle, kaulapannan kaulaan sekä hihnan kiinni pantaan.
''Nyt mennään pitkälle metsälenkille'', sanoin koiralle joka tuli iloisena vierelläni.
Lähdimme ulos kennelistä ja suuntasimme lähellä olevalle metsälle, siellä oli viidenkilometrin luontopolku jonka sai lenkkeillä koiran kanssa. Olin suunnitellut, että menisimme juuri tämän lenkin tänään. En ollut ikinä mennyt tätä lenkkiä ja se tässä olikin jännittävää.


Siirryimme tieltä, luontopolulle joka johdatti meidät metsään. Aluksi polku oli kapeaa, mutta laajeni mitä enemmän eteenpäin käveli ja jonkin ajan kuluttua polku oli juuri sopivan kokoinen minulle ja Sukalle. Sukka haisteli innoissaan maastoa, mutta en kuitenkaan viitsinyt päästää sitä vapaana juoksentelemaan ja tutkimaan paikkoja, koska olimme kuitenkin metsässä enkä itsekkään tuntenut tätä reittiä. Pian olimme kallion reunalla, kalliota pisin meni tasaisesti polku alas päin. Kävelimme kalliota pisin menevää polkua alas ja polku oli tämän jälkeen taas ihan normaalia. Kun olimme kävelleet noin kolmekilometri, saavuimme paikkaan jossa polun lähellä oli kaunis pieni lampi. Päätin mennä Sukan kanssa käymään lammen luona, jotta koira saisi juoda hieman vettä. Kun menimme lammenrannalle, Sukka joi vettä ja koitti tämän jälkeen pinkaista veteen, mutta onneksi koira oli hihnassa eikä päässyt veteen.
''Senkin höpsö, meidän pitää joku kerta tulla tänne niin pääset uimaan. Nyt ei kuitenkaan mennä polskimaan tuonne, koska on viileää enkä ottanut pyyhettä mukaan sinulle'', sanoin hymyillen mäyräkoiralle. Istuin hetkeksi kuitenkin kivelle ja Sukka istui viereeni, päätimme pitää lammenrannalla pienen tauon. Tauon aikana, syötin Sukalle koirankeksejä ja silittelin sen sileää turkkia.


Pian oli kuitenkin aika jatkaa matkaa, jotta ehtisimme kennelille ennen illan tuloa.
''Tule Sukka'', sanoin koiralle ja lähdimme jatkamaan matkaa.
''Enään kaksikilometriä tätä luontopolkua jäljellä'', jatkoin vielä.
Sukka vain käveli tyytyväisenä ja katseli maisemia minkä kiireiseltä kävelyltään ehti. Linnut lauloivat ja oravat loikkivat puissa. Sukka kiinnitti aina välillä huomiota lintuihin sekä oraviin, mutta ei jäänyt tällä kertaa sen enempää niitä katselemaan. Jonkin ajan kuluttua luontopolku loppui ja saavuimme Sukan kanssa takaisin tielle jota pitkin tänne olimme tulleet.
''Se luontopolku oli sitten siinä, nyt mennään kennelille'', sanoin koiralle ja lähdimme lompsimaan kennelille päin.


Kun saavuimme kennelille, vein Sukan sisälle ja otin tältä kaulapannan, hihnan sekä takin pois päältä. Hain koiran juomakepun ja kävin täyttämässä sen raikkaalla vedellä. Hain myös Sukan ruokakepun ja sen täytin Sukan omalla lammas ja riisi kuivaruualla sekä lorautin joukkoon hieman lohiöljyä. Lohiöljyn pitäisi parantamaan turkin ja ihon hyvinvointia, vaikka Sukan turkki nyt hyvin voikin, ei se pahitteeksikaan ole. Annettua ruuat sekä juoman Sukalle, silitin vielä tätä ja kerroin lähteväni kotiin.

Vastaus:

Vau, tykkäsin todella tästä tarinasta! ^^ Kiva kun puuhailet tasavertaisesti sekä Sukan että Nadjan kanssa. Sukka nautti laatuajasta kanssasi kovasti, sen näki siitä kun tulitte takaisin kennelille! Pikku mäyris tosiaan rakastaa uimista.. :D Siirrän sinulle Jupiterissa 38v€!

- Dee

Nimi: Emilia~

15.04.2017 18:26
22. Paikalla makaaminen 2min, kurssitarina


''Tervetuloa VOI-kurssille! Tällä kurssilla meidän olisi tarkoitus opettaa koirille nämä asiat, paikalla makaaminen kaksiminuuttia, tavaran tunnistaminen ja tietyn tavaran nouto, metalliesineen nouto sekä kaikki AVO-kurssin tehtävät. AVO-kurssin tehtävät kertaamme vain nopeasti ja katsomme muistavatko koiranne asioita jotka olette opettaneet näille viime kurssilla. Aloittakaa minuutin paikalla istumisesta ja sen jälkeen saatte lähtettää koiranne tuonne ympyrään eli tehtävänä on lähettäminen määrätylle paikalle ja siellä maahanmeno, tämän jälkeen käskette koiraanne kiertää tuon lipun tuolla eli tehtävä on merkin kiertäminen. Emilia ja Nadja, te saatte aloittaa'', kurssiohjaaja kertoi reippaaseen tahtiin.
''Selvä!'' sanoin innoissani ääneen.
''Nadja, istu'', sanoin ja koira istui.
''Nadja, paikka'', jatkoin ja Nadja istui paikallaan, kun minuutti oli kulunut, kehuin koiraa.
Oli siis seuraavan haasteen aika. Menimme asemiimme ja lähetin Nadjan matkaan, se meni ympyrän sisään ja käskin sen mennä maahan, kaikki suijui loistavasti, koira oli fiksu ja muisti hyvin viime kurssilla oppimansa asiat. Seuraavaksi käskin Nadjaa kiertää lipun, pelkäsin aluksi, että tehtävä ei onnistuisi koiralta, koska tehtävän opettamisessa oli tosiaan ollut haasteita Nadjalle. Kaikki meni kuitenkin ainakin tällä kertaa hyvin ja koira kiersi merkin palaten nopeasti juosten minun luokseni. Palkitsin Nadjan koirankekseillä ja suoriuduttuamme haasteesta, oli muiden vuoro. Odottelimme sen aikaa Nadjan kanssa sivummassa kun muut suorittivat radan.


''Hienoa, kaikki ovat nyt näyttäneet minulle, että osaavat vielä AVO-kurssin tehtävät. Voimme siis siirtyä tämän kurssin tehtäviin. Tänään me harjoittelemme paikalla makaamista kaksiminuuttia. Saatte aloittaa harjoittelun heti kun oletta valmiita siihen. Ottakaa itse aikaa kun koiranne makaa maassa, näytätte sitten lopuksi osaamisenne minulle'', kurssiohjaaja kertoi.
Nadja heilutti häntäänsä minulle, päätin aloittaa harjoitukset koiran kanssa heti.
''Nadja, istu'', sanoin koiralle ja koira istui tyytyväisenä.
''Nadja, maahan'', jatkoin ja koira meni maahan makaamaan.
''Nadja, paikka'', sanoin ja aloin ottamaan aikaa.
Oli kulunut jo minuutti, kehuin Nadjaa ja käskin tätä olemaan vielä kerran paikallaan. Koira ei kuitenkaan jaksanut enää olla paikallaan joten nousi ylös ja heilutti häntäänsä.
''Ei, ei Nadja. Sinun pitää olla niin kauan paikallaan kunnes minä kehun sinua'', sanoin koiralle ja päätin yrittää uudelleen.
''Nadja, istu'', sanoin ja koira istui.
''Nadja, maahan'', jatkoin koiran mennessä maahan.
''Nadja, paikka'', sanoin vielä ja aloin ottaa aikaa.
Oli kulunut puolitoistaminuuttia ja koira oli vieläkin paikallaan. Kuitenkin pian Nadja taas nousi ylös, ennen kuin kaksiminuuttia tuli täyteen.
''Ei näin'', sanoin murheellisena Nadjalle. Oli koitettava vielä kerran uudelleen.


''Nadja, istu'', sanoin ja koira istui maahan.
''Nadja, maahan'', jatkoin ja koira meni makaamaan nätisti maahan.
''Nadja, paikka'', sanoin ja aloin ottamaan aikaa.
Toistin vielä sanan paikka kun minuutti oli kulunut, jotta koira tajuaisi pysyä makuullaan. Pian kaksiminuuttia oli kulunut.
''Hienoa, hyvä tyttö'', kehuin innoissani koiraa ja silitin sen päätä sekä annoin pari koirankeksiä tälle.
''Koitetaan heti uudestaan'', sanoin häntää heiluttavalle karvakaverille.
Koitin jälleen kerran uudelleen harjoitusta Nadjan kanssa ja nyt se sujui kerta toisensa jälkeen. Olin innoissani, miten onnistumisen tunne voikin tuntua niin hyvältä. Katsoin koiraa hymyillen ja kehuin sitä oikein kovasti.


''Emilia, joko olet valmis näyttämään taitosi Nadjan kanssa?'' kurssiohjaaja kysyi saavuttuaan äkillisesti luokseni.
''Juu ollaanhan me valmiita'', vastasin tälle.
''Hienoa, voitte aloittaa. Minä otan tällä kertaa aikaa'', hän sanoin.
''Selvä'', vastasin kurssiohjaajalle.
Olin luottavaisin mielin koirani suhteen, Nadja oli osannut paikallaan makaamisen moneen kertaan lopulta kun olimme kerran siinä onnistuneet.
''Nadja, istu'', sanoin koiralle.
''Nadja, maahan'', jatkoin ja koira meni maahan.
''Nadja, paikka'', sanoin vielä ja huomasin kun kurssiohjaaja alkoi ottamaan aikaa.
Aika tuntui kuluvan erittäin hitaasti, vähän ajan kuluttua kurssiohjaaja sanoin minuutin menneen. Katsoin tarkasti Nadjaa ja toivoin vain, että se pysyisi makuullaan. Hetkeä myöhemmin, kurssiohjaaja ilmoitti, että kaksiminuuttia oli kulunut.
''Hyvä, hieno tyttö!'' kehuin innoissani Nadjaa ja annoin sille koirankeksin palkkioksi.


Muut olivat näyttäneet jo osaamisensa paikallaan makuusta, me olimme olleet viimeisiä. Emme siis joutuneet odottelemaan enää mitään sen enempiä, oli aika lopettaa harjoitukset tältä päivää.
''Hienoa työtä, suoriuduitte kaikki vallanmainiosti! Ensi kerralla meillä onkin sitten luvassa tavaran tunnistaminen ja tietyn tavaran noutamista. Nähdään silloin ja mukavaa pääsiäistä teille kaikille!'' kurssiohjaaja sanoi meille.
''Mukavaa pääsiäistä myös sinullekkin!'' sanoin kurssiohjaajalle, ennen kuin lähdimme Nadjan kanssa pois.

Vastaus:

Teidän eka VOI-kurssikerta sujui varsin hyvin! ^^ Nadja muisti myös vanhoja juttuja oikein mallikkaasti, ja uskon että kurssiohjaaja oli teihin tyytyväinen. Kaksiminuuttia ei ole yhdyssana, eikä myöskään vallanmainiosti (jaksan aina nipottaa näistä yhdyssanajutuista xD) mutta annan kuitenkin sinulle 35v€! :3

- Dee

Nimi: Nessie

15.04.2017 17:08
1 - Arvoitus nimeltä Bessie
**
Vaalea, paksu lumiharso peitti taivasta. Suuret lumihiutaleet tipahtelivat taivaalta vienosti tanssien. Maa hehkui kylmyyttä ja valkeutta, ja lumikasat vain kasvoivat kasvamistaan. Olihan se vähän outoa - ainakin minusta - koska oli jo huhtikuu. Monesti huhtikuussa oli jo suhteellisen viileää ja tarkeni olla ulkona. Nyt tuntui siltä, että täällä ei viitsisi kauan oleskella. Hengitin kylmää ilmaa keuhkoihin ja puhalsin ulos. Hengitykseni höyrysi pienessä pakkasessa. Kun olin lähtenyt kotoa, mittarissa oli ollut luku -5 astetta. Pakkasen pitäisi kiristyä illalla, isä oli ounaillut, kun olin laittanut kenkiä eteisessä jalkaan. Äitikin oli varmistanut, että tarkenisin pakkasessa. Minä kuvailisin itseäni vilukissaksi, koska olin ihan jäässä jo parin asteen pakkasessa. Lämpötilan tarvitsi laskea vain nollaan ja olin varmasti nuhassa seuraavat päivät.

Nyt kuitenkin mieltäni ei lannistanut pakkanen eikä kasaantuva lumi, ei edes märät kengät. Olin ajatuksissani kahlannut vahingossa lumipenkan lävitse ja nyt kenkäni olivat lunta täynnä. Varpaita kylmäsi, mutta jatkoin päättäväisesti matkaa. Ohitin juuri Hesburgerin takapihan, mutta jatkoin matkaani. Olisi kyllä houkuttanut käydä syömässä, niin hyviä tuoksuja tuolta lähti. Ei vain ollut aikaa.

Voisin siis hieman selventää, mitä oli tapahtunut tänään. Normaaliin tapaan olin noussut aamulla varhain ja tein lähtöä lenkille, kun olin saanut sähköpostiviestin. Jos olisi ollut tavallinen päivä, olisin jättänyt viestin lukematta - en hirveästi käytä sähköpostiani saatika sitten lue viestejä. Homma oli kuitenkin eskaloitunut siihen pisteeseen, että käteni olivat tärisseet, kun olin avannut viestin. Voin sanoa, että riemua oli ollut vaikea pidätellä. Olin siis saanut viestin Deeltä, Joystormin kennelin omistajalta. Olin kaivannut jo pitkään jotain säpinää tylsiin arkipäiviin, ja nyt sitä sain. Olin kysynyt, että pääsisinkö hoitajaksi Joystormiin. Ja vastaus oli ollut minun riemukseni myönteinen!

Nyt siis tallustelin rivakasti kohti Joystormia. Tiesin, että tästä ei olisi pitkä matka. Olin hitusen jännittynyt ja käteni hikosivat lapasten sisällä. En ollut ennen nähnyt Deetä tai muita hoitajia. Nyt kuitenkin näkisin Deen ja luultavasti ainakin osan hoitajista. Olin kuitenkin kuullut vain positiivisia asioita kyseisestä kennelistä, joten olin todella luottavaisin mielin menossa sinne. Maisemat vaihtuivat jo maaseuduksi ja puita alkoi olla vain enemmän ja enemmän. Kaupungin hälinä jäi kauas taakse ja aloin jo hieman hölkätä. Kylmä ja märkä kolottivat ruumistani. Huomasin ohimennen lumipeiton alla olevan kyltin, jossa luki ‘Joystorm’ ja jotain muuta. Hymyilin kankeasti - poskeni olivat ihan jäässä - ja kiihdytin tahtiani. En malttanut odottaa.

Lopulta pääsin kohteeseeni. Näin heti edessäni, hieman puiden peitossa, valkean kaksikerroksisen talon. Talo oli aidattu vaalealla aidalla, ja olin kuulevinani koirien ääniä. Hieroin hieman kohmeisia käsiäni yhteen ja kävelin reippaasti eteenpäin. Jännitys kouraisi vatsaani ja tunsin oudon muljahduksen. Lopeta tuo tyhmä stressaaminen, ajattelin turhautuneena omaan käytökseeni. En vain voinut sille mitään, olin yksinkertaisesti luonnonlahjakkuus stressaamisessa. Saavuttuani aidalle kurkistin varovasti aidan ylitse pihaan. Aita ei ollut korkea, mutta kyllä sain silti vähän tihrustella, että missä karvaturrit olivat. Nousin vähän varpailleni ja yritin kurkotella. Aita päästi pienen, narisevan äänen.

Siinä samassa talon nurkan takaa kiisi melkoinen lauma pörröisiä koiria. Säikähdin hieman, mutta en pahasti. Hymyilin leveästi koirille, jotka läähättivät ja vinkuivat innokkaasti. Ensimmäisenä silmiini pisti soopeli shetlanninlammaskoira. Se seisoi vähän etäämmällä muista ja tapitti ruskeat silmät suurina minua. Taitaa olla vähän arempi yksilö. Tuon shetlanninlammaskoiran vastakohta oli selvästi tämä valkoinen koiruus, joka haisteli aidan raosta minua. Valkoinenpaimenkoira haukahteli iloisesti mutta vaativasti ja yritti selvästi saada rapsutuksia. Huomasin silmäkulmassani liikettä, ja näin nuoren naisen tulevan talon nurkalta. Naisen vierellä käveli juuri se. Vau. En meinannut saada silmiäni irti tuosta yksilöstä. Nainen käveli rauhallisesti hymy huulilla luokseni, ja hänen vierellään tepsutteli kirjava koira. Panda shepherd tai joku sen tyyppinen, ajattelin heti ja katsoin tuota. Koira näytti uteliaalta mutta vähän pidättäytyväiseltä. Se ei rynninyt suoraan syliini, mutta ei myöskään näyttänyt erityisesti pelkäävän minua.

“Heippa! Olet varmaankin Nessie, oletan?” nainen kysyi säyseästi. Käännyin katsomaan naista ja nyökkäsin.
“Sä oletkin varmaan sitten Dee?” kysyin puolestani. Nainen nyökkäsi ja hymyili edelleen avoimesti.
“Tule vain tänne, ei nää pure”, Dee sanoi ja avasi minulle portin. Portista meinasi syöksyä ensimmäisenä se valkoinenpaimenkoira, mutta sain jotenkin jalkani eteen ja tulin nopeasti pihaan, sulkien portin perässäni nopeasti kiinni.
“Hän on Vedenpinnan Valssi, tutummin vain Valssi. Vähän innokas”, Dee sanoi ja nyökkäsi valkoista koiraa kohti. Valssi haisteli todella tarkasti jalkojani ja kierteli pari kertaa ympäri, kunnes jolkotti muualle. Soopelin värinen shetlanninlammaskoira ei vieläkään lämmennyt minulle, vain tuijotti.
“Ja hänet tunnetaan nimellä Neppis”, Dee jatkoi ja osoitti soopelia koiraa. Shetlanninlammaskoira vilkaisi Deetä ja sitten minua. Kyykistyin hieman ja niiskaisin, koska nenäni valui armotta. Neppis otti askeleen lähemmäs, nuuhkaisi, ja lähti. Noin vain. Kääntyi ympäri vilkkaasti ja tallusteli rivakasti pois näköpiiristäni.

“Tuu vain, mennään sisälle. Täällä on vähän viileetä”, Dee kehotti ja viittoi minulle. Suoristin kankeat jalkani ja lähdin kävelemään Deen perässä. Huomasin, että kirjava paimenkoira tassutteli melkein vierelläni ja katsoi minua pilke silmissä.
“Hän on Darts A-maze-B-Maze, tuttavallisemmin Bessie”, Dee sanoi, huomattuaan vilkuiluni koiraa kohtaan. Hymyilin ja kosketin varovaisesti Bessien kirjavaa turkkia. Se tuntui sileältä ja pörröiseltä. Bessie ei ainakaan pistänyt pahakseen, tuli vain lähemmäksi kävelemään.

Sisälle päästyämme vastaan tuli uusi koira jälleen. Se oli bordercollie ja väritykseltään punertavanruskea. Se katsoi minua suoraan silmiin ja kävi vähän haistelemassa. Ei kauhean innokasta sakkia, mutta ei se minua yllättänyt. Ei varmaan kukaan ihminenkään olisi heti toisen kimpussa tavattuaan hänet.
“Ja tässä on meidän Valma”, Dee esitteli ja nojasi seinään. Valmaksi nimetty bordercollie haisteli hetken aikaa jalkojani ja päästi oudon äänen, joka kuulosti vähän huokaukselta. Hymy nousi väkisinkin huulille. Valmaa ei vain kauan kiinnostanut minun seura, vaan se lähti luotani pois.

Katselin ympärilleni ja olin todella iloinen. Vihdoin olin täällä, paljon kehutussa Joystormin kennelissä! Ihastelin tilavaa huonetta, jossa me seisoimme. Kaikki vaikutti jotenkin niin siistiltä, vaikka täällä asuikin kunnon koirakatras.
“No, miltäs vaikuttaa?” Dee kysyi rennosti ja hymyili edelleen ystävällisesti. Katsoin hetken aikaa Bessietä, joka ei ollut vieläkään poistunut rinnaltani. Koira tuntui olevan tyytyväinen ja istui vieressäni ryhdikkäästi.
“Vau”, sanoin vain. Yksinkertaisesti tämä paikka oli jotain niin kaunista. Olin onnellinen ja hämmentynyt.
“No, mukava kuulla että pidät. Tai ainakin tulkitsin tuon positiiviseksi vastaukseksi”, Dee naurahti ja katsoi sitten Bessietä.
“Seuraavaksi sun pitäisi valita hoitokoira. Tapasit jo pari koiraa, ja jos haluat, voit tavata loputkin. Osalla on kuitenkin jo hoitaja”, Dee ilmoitti. Tunsin pienen puristuksen rinnassani. Rapsutin hajamielisenä Bessien niskaa, mutta vain vähän aikaa, koska en ollut kauheasti tehnyt tuttavuutta koiran kanssa. Ajattelin jo heti todella pessimistisenä, että Bessiellä on hoitaja. Totta kai sillä on hoitaja. Ihana ja valloittava koira kertakaikkiaan, joten kai joku sen on jo ottanut.
“No tuota, oon aika varma että tää yksilö ois ihan passeli”, aloitin varovaisesti ja vedin käteni Bessien niskakarvoista pois, “mutta sillä kai on jo hoitaja?”
Dee katsoi hetken aikaa minua. Hiljaisuus tuntui vain venyvän. Jännitys suorastaan tiivistyi tähän tilaan, ja odotin melkein henkeä pidellen, mitä Dee vastaisi.
“Onneksi olkoon, Bessiellä ei ole hoitajaa. Haluaisit varmaan kuitenkin ensin tutustua siihen, ennen kuin lyöt lukkoon mitään?” Dee sanoi ystävällisesti. Nyökkäsin ja helpotuksen tunne valtasi kehoni. Dee poistui hetkeksi paikalta - en tiedä minne - ja jäin Bessien kanssa kaksin.

“Mitäs tyttö?” Kysyin lempeällä äänellä. Bessie istui edelleen ja heilutti häntää. Hymyilin aidosti ja leveästi. Nousin ylös ja huomasin yhden tuolin alla pienen, rähjääntyneen vetolelun. Se oli ihan ratkeamaisillaan. Kurotuin ottamaan sen ja heilautin sitä Bessien kuonon edessä. Koira nousi heti ylös, vinkaisi innokkaana ja heilutti vinhasti häntää. Se tarttui vetoleluun kiinni ja vedin sen kanssa lelua. Bessie oli selvästi vielä vähän ujo, mutta leikkiessään se oli innokas sekä kuuliainen.
“Hyvä tyttö!” Naurahdin hiljaa ja rapsutin koiran selkää. Bessie roikotti vetolelua hampaissaan. Se oli voittanut tämän ottelun selvästi. Se näytti tyytyväiseltä ja tiputti lelun maahan. Kuulin rasahduksen ja käännyin ympäri. Dee seisoi seinustalla jälleen ja katsoi vino hymy huulillaan minua. Punastuin hieman ujoudesta. Kuinka kauan Dee oli seissyt siinä?
“Tehän tulette juttuun”, Dee kehui ja kävi hakemassa vetolelun Bessieltä. Bessie antoi sen kuuliaisesti ja katsoi, kuinka Dee vei sen pois.
“No, oletko nyt päätöksesi tehnyt?” Dee kysyi. Nyökkäsin varmana ja Dee viittoi minua tulemaan peräänsä. Saavuimme Deen toimistoon - ainakin oletin sen olevan toimisto - ja istahdin pöydän toiselle puolelle. Dee ojensi minulle paperin, jossa oli Joystormista tietoja ja käytännön ohjeita.
“Allekirjoitus tuonne paperin alanurkkaan ja se olis siinä. Näytä paperia kotonakin, koska huoltajan pitää allekirjoittaa se myös”, Dee selitti, kun olin kirjoittanut nimeni. Nyökkäsin jälleen.

“Nähdään huomenna Bessie”, kuiskasin koiran korvaan, kun olin jälleen ulkona portilla. Bessie katsoi minua pää kallella. Olin kyyristynyt koiran tasolle, ja Bessie nuolaisi minua poskelle. Hymyilin ja rapsutin sen niskaa. Dee seisoi vähän kauempana, katsoi talon nurkalta minua ja Bessietä. Heilautin kättäni hyvästiksi Deelle, avasin portin ja astuin ulos. Bessie katsoi minua portilta, ja lähdin talsimaan kotia kohti, täynnä energiaa.

// pahoittelen mahdollisia kielioppi- ja kirjoitusvirheitä. Yritin tarkistaa parhaani mukaan, mutta saattaa siellä pari virhettä olla. Tästä tuli vähän pitkä - omasta mielestäni ainakin, en tiedä :D - ja olin ehkä tässä tarinassa liian vähän aikaa Bessien kanssa. Yritän kuitenkin seuraavassa olla enemmän koiran kanssa. Olisin toki tässäkin jo voinut olla enemmän, mutta tarinasta olisi tullut vielä pidempi, enkä viitsi pläjäyttää heti hirveää romaania.

Vastaus:

Vau, tässä oli aivan loistava aloitustarina! :D Bessien vähemmälle osalle jääminen ei haitannut ollenkaan, ymmärrän varsin hyvin ettet halunnut tästä heti kamalaa romaania. En löytänyt mitään virheitä (normaalisti kun olen hyvin nipo pilkunviilaaja), onnitteluni! Annan sinulle 41v€! ^^

- Dee

©2017 Joystorm - suntuubi.com