Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Heikon Hätäratkaisu

      Bordercollie, uros

     ✔ kermavalkea

     ✔ 5 vuotta, syntynyt ???

     ✔ säkäkorkeus 55cm

     ✔ kasvattaja evm.

     ✔ hoitajana Aura

  "Ratki"

Ratki on mahdottoman utelias ja villi kaveri, jolta löytyy energiaa vaikka muille jakaa. Tuntuu, ettei uros koskaan väsy ja että aina se on tekemässä temppujaan, vaikkei se Watin ja Hulin tasolle aivan yletäkään. Monet luulevat Ratkia ensin tyhmäksi, mutta sitä se ei missään nimessä ole, vaan kaikkea muuta. Ratki nimittäin oppii nopeasti ja se tunnistaa hyvin monia sanoja ja ymmärtää jopa lohduttaa, jos jollakin on huono päivä. Kiinnyttyään johonkuhun tarpeeksi ei ole mitään, mitä se ei tekisi hänen eteensä ja seuraa hoitajaansakin tähän kiinnyttyään kaikkialle. Ratki onkin oikein helposti koulutettavissa, vaikka aina bordercollien keskittymiskyky ei tunnu riittävän. Agility, koiratanssi, paimennus ja flyball ovat hyviä esimerkkejä lajeista, joissa uros pystyy purkamaan energiaansa tarpeeksi, mutta toki esimerkiksi tokokin menee, sillä aivojen käyttäminen on hyvä paikka kanavoida ylimääräinen villeys.

Lenkillä Ratkia kiinnostaisi kovasti vaikka mikä ja ulkoillessakin se ryntäilee edestakaisin haukkuen eikä malttaisi pysyä paikallaan, mutta karkuun se ei edes irti ollessaan lähde. Lenkillä käydessä taluttajan on oltava hyvin valppaana ja huomattava vastaantulijat ennen Ratkia, tai ohitustilanteista tulee yhtä painajaista Ratkin juostessa tervehtimään vähän turhankin innokkaasti. Metsässä koiran juoksuttaminen on parempi vaihtoehto kuin sen vapaaksi päästäminen tiellä. Ratki rakastaa vettä ja kesäisin sen kanssa kannattaakin käydä ahkerasti uimassa.

i. tuntematon (evm)
tuntematon väri
ii. tuntematon (evm)
tuntematon väri
iii. tuntematon (evm)
iie. tuntematon (evm)
ie. tuntematon (evm)
tuntematon väri
iei. tuntematon (evm)
iee. tuntematon (evm)
e. tuntematon (evm)
tuntematon väri
ei. tuntematon (evm)
tuntematon väri
eii. tuntematon (evm)
eie. tuntematon (evm)
ee. tuntematon (evm)
tuntematon väri
eei. tuntematon (evm)
eee. tuntematon (evm)

Ei vielä pentuja → s. 00.00.0000 → e. Viisi pientä ankkaa

u./n. Joystorm ??? "?" om. ??
u./n. Joystorm ??? "?" om. ??
u./n. Joystorm ??? "?" om. ??
u./n. Joystorm ??? "?" om. ??

 

Palvelus

 

 

 

Päivämäärä
21.06.2017
03.08.2017
03.08.2017
15.08.2017

Luokka
BH-koe
Haku
Viesti
Haku

Tuomari
Dee
Deen T
Deen T
Dee

Tulos
hyväksytty, 76p
1. sija
1. sija
2. sija


Rallytoko

 

 

 

Päivämäärä
21.06.2017
02.08.2017

Luokka
Maxi
Maxi

Tuomari
Dee
Dee

Tulos
6. sija
5. sija


Toko

 

 

 

Päivämäärä
04.07.2017
03.08.2017

Luokka
Maxi
Maxi

Tuomari
Dee
Deen T

Tulos
1. sija
4. sija


Agility

 

 

 

Päivämäärä
15.08.2017
11.09.2017
11.09.2017

Luokka
Maxi
Maxi
Maxi

Tuomari
Salama
Salama
Salama

Tulos
1. sija
2. sija
6. sija

©2018 Joystorm - suntuubi.com